tiistai 18. joulukuuta 2012

Talvi tuli ja joulukin on kohta jo ovella!

Aika menee niin kauhean nopeasti, etten ole ehtinyt blogia pitämään ollenkaan ajantasalla. Johtuu siitä, että itsellä on ollut niin hektinen syksy-alkutalvi, mutta jospa tästä eteenpäin saisin päivitettyä kuulumisiamme vähän tiuhempaan tahtiin!

Giramin-leirin jälkeen treenit ovat jatkuneet ja mukavasti ollaan molempien koirien kanssa edistytty. Eranin poikittaminen on saatu miltein kitkettyä ja tunnetilaa pidettyä yllä. Nyt talvikaudella ei pystytä hirveän monipuolisesti treenaamaan, koska yhdistyksellämme (Mikkelin palveluskoirayhdistys) ei ole käytössä hallia, joten treenit ovat lähinnä ylläpitäviä ja kelin mukaan mennään. Liian kylmällä kun ei pysty edes treenaamaan ulkosalla - siinä särkyy vain ohjaaja sekä koira. Toivotaan, että kevät-talvelle saadaan joitakin hallipäiviä järjestettyä porukalla, niin pääsisi edes välistä ihan "kunnolla" treenaamaan :) Juno on myöskin edistynyt treenimäärään nähden kivasti tottiksessa ja perusliikkeitä treenataan eteenpäin. Kunhan nyt itseltäkin joulun jälkeen kaikkein tulenpalavin kiire toivottavasti hellittää, aletaan sitten treenata taas enemmän. Hyvä on välillä pitää myös taukoa, niin säilyy kaikilla mielenkiinto hyvänä! :)

Paljon ollaan ulkoiltu metsässä ja koirulit ovat saaneet hyvin liikuntaa sekä lihasta siitä ilosta! :)

Kävimme viime lauantaina 15.12.2012, Orimattilassa Koirien ominaisuusarviointitilaisuudessa, jonka veti Mikael Laine. Ilmoitin toki molemmat sekä Junon että Eranin ko. tilaisuuteen. Tilaisuudessa siis testattiin koiraa ja sen ominaisuuksia leikittämällä. Molemmat suoriutuivat tilanteesta kuten ennalta ajattelinkin. Junolla nuoruuden epävarmuus vielä näkyi ja vaikutti suoritukseen, mutta tilaisuus oli sille kuitenkin hyvä uusi kokemus - joita tarvitsemme vain paljon ja paljon lisää. Kyllä siitä hyvä tulee - olen tyytyväinen siihen, miten Juno suoriutui uudesta tilanteesta eikä mennyt mitenkään jumiin vaikka jännittikin! :)

Junon arviointi:

Sosiaalisuus 2
Viettivoima 3
Saalistaminen 3
Otevoima 2
Otekäyttäytyminen 3

Eran suoritui myös samalla tavalla kuin ajattelinkin. Eran oli innolla ja hyvällä sykkeellä hommassa mukana, silläkin pieni epävarmuus vähän blokkaa parasta terää ja otekäyttäytymistä voisi vahvistaa, mutta hyvin suoriutui kaiken kaikkiaan ja kyllä se vaan tykkää! :D

Eranin arviointi:
 
Sosiaalisuus 3
Viettivoima 4
Saalistaminen 4
Puolustuskäyttäytyminen 3
Otevoima 5
Otekäyttäytyminen 4

Varasimme Junon osa-omistajan ja treenikaverini Mikon kanssa tammikuun 6. päivälle yksityistunnin Mikael Laineelle, jossa pääsevät sitten Eran ja Juno uudelleen vastaavanlaiseen treeniin. Junolle on hyvä saada nopealla aikavälillä uusi samanlainen tilaisuus, katsotaan sitten miten pentu on vahvistunut tässä välillä :) Ja Eranista voisin Mikaelin kanssa sitten muuten keskustella ja mitä hän on koiruudesta mieltä - mitä voitaisiin treenata itse jne.

Laitetaanpa muutama kuva nyt tähän pojista hillumassa hangilla...

Heikkomieliset hangilla


Pomppiva valkoinen :)

Pomppiva belgialainen :)

Ja sitten lähtee!

Miksiköhän tuolla on aina naama lumessa? ;)

Junokin  koettaa pysyä perässä vaikka lunta on mahaan asti :D

Tässä syy luminaamaan: lumiaura Eran :D

Ota kiinni jos saat...

...vielä ei ihan pysy aina perässä :D

Ja taas mennään :)

Belgialaisella joku aivopieru tai muu menossa ;)

Hahaa, on kivaa!

Kukkuu - sanoo Juno :)

Eranin koipeloita paleltaa :)

Järkevänoloista sakkia :P

Mitäs jätkä?!? :)

Hengaillaan tässä sit kimpassa :)

Eran on kuin pöllö - Juno  muuten vaan sekaisin ;)

Ja kynnetään lisää!

Hippa! :D

Ihana lumiturpani!

Pojat :)

Tättärää - taas tullaan :D

Eran

Ja taas mennään...

Whiuu! :D

Hauskaa on!

Hittooko siinä kuvaat! :P

Juno

maanantai 17. joulukuuta 2012

Giramin leirit 2011-2012 - osio päivitetty!

Vihdoin ja viimein sain lokakuussa pidetyn Giramin leirin päivitettyä blogiin - kuvissa tosin vielä uupuu, mutta laittelen mahdollisimman pian niitäkin sekä videota Eranista ja Junosta!

11 kysymystä



Haastoipa Jenna Romppanen minut vastaamaan kiperiin 11 kysymykseen,  joten tässä tulee vastauksia – kiitos Jenna ja anteeksi kun vastauksissa on kestänyt :D


1. Miksi päädyit hankkimaan koirasi sieltä mistä sen hankit?

Eran: Olen halunnut ottaa koiran ihan pienestä naperosta asti, mutta en koskaan sitä lapsena saanut. Omilleen muuttamisen jälkeen, koiran hankinta pyöri aina säännöllisesti mielessä. Kunnes sitten vuonna 2011 se alkoi näyttää mahdolliselta. Koko alkuvuoden 2011 etsin tietoa ja tutustuin vielä aiempaa tarkemmin eri rotuihin sekä kenneleihin. Siis sydäntäni lähellä ovat aina olleet pk-puolelle sopivat koirat kuten mm. belgianpaimenkoira, saksanpaimenkoira, dobermanni, rotweiler. Kuitenkin belgianpaimenkoira, eritoten malinois-lyhytkarvaisena, alkoi tuntua kaikkein omimmalta. Halusin hyvän harrastuskoiran, joka sopisi moneen lajiin ja näin ollen keskityin tutustumaan malinois-kasvattajiin. Toukokuun alussa se sitten tapahtui, että Giramin-kenneliin oli syntynyt sekalinjainen E-pentue ja kasvattajana Miia Kiviaho, tuntui aivan loistavalta persoonalta – näin ollen otin puhelimen kauniiseen käteeni ja soitin Miialle. Puhuimme useampana päivänä useamman tunnin ajan ja lopulta sainkin kuulla sen mitä toivoin, että Miia mielellään meille antaisi malinois uroksen. Hän koki kertomani perusteella, että tulisin pärjäämään uroksen kanssa (vaikka se olisikin ensimmäinen ihka-oma-koirani) vaikka varmasti mutkia voisikin tulla matkaan. Tänä päivänäkin voin vain olla onnellinen, että luotin vaistooni ja otin Miian yhteyttä – sillä seurauksella, että elämääni sulostuttaa pikinokka Eran – vaikka niitä mutkiakin on mahtunut matkaan! :)

Juno: Kiinnostus valkoisiapaimenkoiria kohtaan minulla heräsi kun näin ensimmäisen kerran kuva upeasta, valkoisesta koirasta, joka muistutti saksanpaimenkoiraa, mutta oli valkoinen. Ajatus toisesta koirasta pyöri välillä mielessä Eranin ollessa nuorempi ja mietinkin, että sitten kun Eran on kisavalmis – voisin ajatella toisen koiran ottamista. Mutta toisin kävi! ;) Kun tuli puhetta treenikavereideni Heidin ja Mikon kanssa, että heidän upealla valkkariherra Jetillä tullaan tekemään pentuja, kiinnostukseni heräsi. Jeti kun on koirana aivan loistava ja osoittanut treenirintamallakin olevansa aikamoinen pakkaus, se olisi juuri sellainen koira kenen pennun mieluusti ottaisin. Näin ollen alkoi suostuttelu kotona, josko voisimme harkita ottavamme toisen koiran ja pitkältä tuntuva odotus siihen kun pennut viimein heinäkuussa 2012 syntyivät kennel Joulumaahan Rovaniemelle. Ja niin syyskuussa 2012 meille kotiutui valkkaripoika Juno! :)


2. Mikä paras puolesi koirankouluttajana? Entä huonoin?

Parasta uskoisin olevan se, että treenaan määrätietoisesti ja säännöllisesti. Itselläni ei ole ehkä kaikkein pisin pinna, mikä välillä saattaa luoda turhaa huonoa ilmapiiriä treeniin – tosin olen Eranin myötä oppinut hirvittävän paljon olemaan ottamatta asioita turhan vakavasti! :D 


3. Mikä on koiranomistamisessa parasta?

Se, että sinulla on aina yhtä innokas kaveri oli sitten kyse treenaamisesta, lenkille lähtemisestä tai ihan mistä tahansa – aina innolla mukana touhuissa. Ja toki kun tulee onnistumisia, esim. treenissä – ne tuntuu erityisen hyvältä jos asian eteen on joutunut tahkoamaan/menettänyt yöunensa :D


4. Minkälaisia metodeja käytät koiriesi kouluttamiseen?

Pyrin aktivoimaan koiraa pienestä pennusta asti, jotta se oppisi olemaan ohjaajaa kohtaan aktiivinen itse. Teen pennun kanssa hyvällä hengellä leikin varjolla treeniä, samalla vahvistaen yhteishenkeämme. Esim. tottelevaisuuskoulutuksessa koen, että pohjien tulee olla todella hyvin opetettu ja koiran oikeasti osata asiat kunnolla, ennen kuin siltä voi alkaa vaatia. Ohjaajan tulisi myös pyrkiä olemaan aina koiraa askelen edellä, ennakoimalla on helpompi ohjata koira tekemään oikein kuin kieltää väärästä :)


5. Oudoin kommentti koiriisi liittyen?

”Eiks ne ole samanrotuisia, toinen vaan on valkoinen väriltään?” (koirat ovat siis belgianpaimenkoira malinois ja valkoinenpaimenkoira ;)


6. Mitä koirasi on opettanut sinulle?

Pinnani on ainakin pidentynyt koirien tulon myötä ja se on vain hyvä asia, en myöskään ota kaikkea niin vakavasti enää – pilke silmäkulmassa mennään! :D Turha tarkkuus, siis sellainen järjettömäksi menevä, on myös karsiutunut – esim. siivoamisen suhteen en ole enää yhtään niin nipo kuin aiemmin. Kyllä sanoisin Junon ja Eranin olevan itselleni sellainen henkireikä – ilman niitä olisi kovin paljon tyhjempää!


7. Mistä keksit koirasi nimen?

Eran sai nimensä sitä kautta kun se oli e-pentueesta ja halusin näin ollen antaa koiralle e:llä alkavan nimen. Eran oli persoonallinen enkä ole kuullut muilla olevan vastaavannimistä koiraa :)
Juno sai nimensä puolestaan siitä kun pentueen nimeksi tuli Joulumaan Taikayön planeetta-pentue. Saimme itse valita mikä planeetan nimi pennulle tulisi ja valitsimme Jupiterin. Surffailin tähtitieteellisillä sivuilla ja katselin tietoja Jupiterista. Sattumalta Jupiter-planeettaa kiertää 5. elokuuta 2011 laukaistu Nasan luotain nimeltään Juno! Näin ollen muotoutui Joulumaan Taikayön Jupiterin kutsumanimeksi Juno!


8. Koirasi erikoisin lempinimi?

Eran: Erkki, Erkkimö, Ermioone, Ermionix jne. :P

Juno: Junpetrooni, Jumpe, Jumbo, Pumperttoni jne. :D


9. Mikä on ollut paras hetkesi koiranomistajana?

Jokainen päivä tuo mukanaan hienoja hetkiä koiruuksien kanssa. Mutta ne hetket kun tulee onnistumisia esim. treenissä ovat todella hienoja. Myös se kun Juno sai viimein terveenpaperit pentuajan ongelmien jälkeen tuntui todella hyvältä!


10. Millä perusteella olet valinnut koirasi nykyisen ruokavalion?

Koirani syövät nappularuokaa, mutta myös ohessa raakaa ruokaa. Nappulana Eranilla on Britt Care Lamb&Rice ja Junolla Belcando Junior isoille koirille. Raakana ruokana syömme mm. kalkkunan kauloja ja nappularuoan lisäksi Neuta. Eran oli pentuna hyvin herkkävatsainen ja sen kanssa täytyi olla todella tarkkana syömisten suhteen. Onneksi iän myötä vatsakin on rauhoittunut :)


11. Yksi asia, minkä haluaisit koirasi ehdottomasti tietävän?

Sen, että vaikka välistä hakataankin päätä seinään ja on hankalaa – mamma rakastaa kuitenkin :D