lauantai 12. lokakuuta 2013

Eranin MH-kuvaus 21.9.2013

Kävimme Eranin kanssa MH-kuvauksessa 21.9.2013 Kangasalalla. Kuvaajina toimivat Kai Tarkka ja Irene Puputti. Samaan MH-kuvaukseen osallistuivat myös Eranin sisaret Kira, Milli, Väpä ja Jäpä. Oli mukava päästä näkemään saman pentueen sisältä useamman koiran suoritukset ja samalla vertailla, millaisia nämä kakarat ovat :)

Eran suoriutui MH:sta hyvinkin omannäköisesti eikä suurempia yllätyksiä tullut. Eranilla tuli E-pentueesta eniten esille, että koirasta löytyy myös aggressiota, joka ei tullut itselleni yllätyksenä - olenhan tämän haukun kanssa reilu pari vuotta yhteistä taivalta tehnyt. Eranin pidättyvyys vieraita ihmisiä kohtaan oli myös selvää ja se on ollut tiedossa jo pennusta asti. Erkki-poika ei ole kaikkein sosiaalisin, mutta sen asian kun tiedostaa, on koiran kanssa helpompi elää ja ottaa tietyt seikat huomioon. Eran oli reaktioissaan voimakas ja rohkea, vaikka sitä välillä (esim. haamujen ja etäleikin yhteydessä) jännitti aikatavalla. MH-kuvauksesta saatu arvio vahvisti omaa näkemystäni koirasta ja olen yhä erittäin tyytyväinen, että juuri Eran valikoitui meille E-pentueesta. Vaikka koirassa onkin omat heikkoutensa, on siinä myös vahvuuksia ja sellaisia ominaisuuksia, joita koirassa arvostan. Ei se kaikkein helpoin kaveri, mutta päivääkään en vaihtaisi pois yhteisestä ajastamme - Eran

Arviointikaavake sanoi seuraavaa:

1a KONTAKTI Tervehtiminen - 4
Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen.

1b KONTAKTI Yhteistyö - 2
Lähtee mukaan haluttomasti.

1c KONTAKTI Käsittely - 1
Torjuu murisemalla ja/tai yrittää purra.
Selvityksenä: murisee, ei kokeilla loppuun.

2a LEIKKI 1 Leikkihalu - 4
Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen.

2b LEIKKI 1 Tarttuminen - 3 
Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla.

2c LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu - 5
Tarttuu heti koko suulla, vetää, tempoo, ravistaa - kunnes TO irrottaa.

3a TAKAA-AJO 1. kerta - 1
Ei aloita.

3b TARTTUMINEN 1. kerta - 1
Ei kiinnostu saaliista/ei juokse perään.

3a TAKAA-AJO 2. kerta - 3
Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista. 

3b TARTTUMINEN 2. kerta - 3
Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä.

4 AKTIVITEETTITASO - 4
Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen.

5a ETÄLEIKKI Kiinnostus - 3
Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja.

5b ETÄLEIKKI Uhka/agressio - 2
Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauselkeitä osion ensimmäisessä osassa.

5c ETÄLEIKKI Uteliaisuus - 4
Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä.

5d ETÄLEIKKI Leikkihalu - 5
Tarttuu, vetää vastaan, ei irrota. 

5e ETÄLEIKKI Yhteistyö - 3
On kiinnostunut leikkivästä avustajasta.

6a YLLÄTYS Pelko - 3
Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista.

6b YLLÄTYS Puolustus/agressio - 4
Osoittaa useita uhkauselkeitä ja muutamia hyökkäyksiä.

6c YLLÄTYS Uteliaisuus - 5
Menee haalarin luo ilman ohjaajan apuja.

6d YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko - 1
Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä.

6e YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus - 3
Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria väh. kahdella ohituskerralla.

7a ÄÄNIHERKKYYS Pelko - 3
Väistää kääntämättä pois katsettaan.

7b ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus - 5
Menee räminälaitteen luo ilman apuja.

7c ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko - 1
Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä.

7d ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus - 1
Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan.

8a AAVEET Puolustus/agressio - 3
Osoittaa useita uhkauselkeitä.

8b AAVEET Tarkkaavaisuus - 3
Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista.

8c AAVEET Pelko - 1
On ohjaajan edessä tai sivulla.

8d AAVEET Uteliaisuus - 2
Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa.

8e AAVEET Kontaktinotto aaveeseen - 4
Ottaa itse kontaktin aaveeseen.

9a LEIKKI 2 Leikkihalu - 4
Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen.

9b LEIKKI 2 Tarttuminen - 3
Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla.

10 AMPUMINEN - 3
Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms., mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen.
 
Tästä linkistä pääsee katsomaan Eranin suorituksen myös videolla: Eran MH-kuvaus 21.9.2013 
Videosta suuri kiitos kasvattajalle, Miia Kiviaholle!

Ohessa muutamia kuvia Eranin MH-kuvauksesta, Jani Heinilälle suuri kiitos kuvauksesta! :)

Leikkiä

Leikkiä

Leikkiä

Etäleikkiä, Erania vähän jännittää :D

Etäleikkiä

Etäleikkiä

Etäleikkiä

Eran sai patukan ja voi sitä riemua :)

Haalari sai kuulla kunniansa :D

Räminälaite ei hirveästi hetkauttanut

Haamuja

Haamuja

Eran ei heti lämmennyt haamulle :P

Ohjaajaa meinaa vähän naurattaa kun toinen on niin totinen :)

Okei, se olikin vaan ihminen!

Lopun leikitystä

Eran kuuntelee laukauksia