torstai 27. helmikuuta 2014

Helmikuun treenejä

Helmikuu heilahtaa kohta lopulleen ja treeni on kulkenut molemmilla koiruuksilla mukavasti! Kelit alkaa olemaan niin keväiset, jotta toiveissa on päästä jäljelle kohta puoliin - polvet alkavatkin olla liian hyvässä kunnossa talvitauon jäljiltä! :D

Eran ja Juno helmikuu 2014

Eranilla tottiksen projektina on tällä hetkellä noudon paluuvauhti. Se on oikeastaan noudon ainoa osio, johon kaipaan vielä vähän potkua lisää. Meno kapulalle kun on todella hyvä, kapulan nosto ja siitä kääntyminen myös nopeat. Ainoastaan paluuvauhdin loppu kolmannes kaipaa hiontaa. Joo joo, tiedän nyt jälkiviisaana ettei tämän tyyppistä koiraa olisi tullut palkata ns. vauhdista, mutta korjataan niin hyvin kuin vaan mahdollista tämä virhe. Tai siis varmasti voisi palkatakin välillä hyvästä vauhdista, mutta missä määrin, olisi pitänyt osata suhteuttaa oikein. Myös luoksetulon vauhtiin on tarkoitus kokeilla samantyyppistä treeniä, josko sillä saisi vauhdin riittämään loppuun saakka. Sielläkin loppu kolmannes kaipaa pientä kiristystä!

Seuraamisessa paikka on siirtynyt hyvin taemmas ja Eran ei juuri enää poikita. Sitä tasapainon hakemista on ollut hetsilähtöjen, haukuttamisen ja ilman hetsiä tehtyjen lähtöjen välillä - oikean tunnetilan hakemista ja sitä, mikä lopunviimein on tälle koiralle se oikea tapa. Ylipäätään oon ollut tyytyväinen tekemisen meininkiin ja siihen fiilikseen mikä meillä on kun treenataan - se on hyvinkin tärkeää! Nimimerkillä: Viime syksy/alkutalvi fiilis oli jotain aivan muuta. Tämän päivän treenistä jäi tosi hyvä fiilis - Eran on niin loistava, vaikka omat hankaluutensakin omaa! <3

Junon kanssa suurin edistys tottiksessa on se, että olen pystynyt siirtämään palkan pois näkyvistä ja koira silti pitää korrektin seuraamispaikan ja kontaktin! Hyvä Juno! Tästä sitten pienen pienin askelin eteenpäin. Tämän päivän treeneistä jäi kyllä kerrassaan loistava fiilis - pieni valkea kun tekee niin ihanalla ilmeellä ja tekemisen meiningillä hommia! <3 Tottiksessa edetään hyvää tunnetilaa ylläpitäen, vähitellen pystyy jo jotain vaatimaankin kun koira ei lässähdä siitä heti. Jatketaan tasaisesti eri liikkeiden treenaamista ja siitä vähitellen kohti "valmiimpaa" pakettia.

On mielenkiintoista kouluttaa kahta niin toisistaan eroavaa koiraa - toistensa vastakohtia. Kyllä voi sanoa, että olen oppinut niin paljon näiden kahden ansiosta, että seuraava koira voi melkein olla mitä vain luonteeltaan näiden väliltä - kun on kokemusta kahdesta ääripäästä, niin keinoja löytyy aikalailla joka lähtöön ja sitä näkemystä, miten minkäkin tyyppinen koira toimii. Toivottavasti :D

Pistetään tähän loppuun vielä kaverikuva Eranista ja velikoira-Väpästä - kaveruussuhde ei kahdella uroksella ole todellinen, mutta kiva oli saada pojista/ohjaajista kimppakuva! :)

 Minä ja Giramin Elran, "Eran" sekä Minna ja Giramin Elric, "Väpä"

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Tottista 2.2.2014

Sunnuntaipäivän ratoksi käytiin herrapuoliskoni kanssa tottistelemassa ja sain pitkästä aikaa muutamia treenikuviakin molempien koirapoikien treeneistä. Junolle treenissä vietinnostoa, seuraamista, istu-maahan-seis ja vitsi miten mageella ilmeellä pieni valkea tekee hommia! On se vaan niin mieltälämmittävää nähdä miten kova työ vähitellen tuottaa tulosta ja toinen on niin liekeissä! :)

Eranille treenissä seuraamista, istu-maahan, luoksetulo, tasamaanouto ja eteenmeno. Seuraamisen paikka on korjaantunut hyvin, joka on vaikuttanut siihen ettei koira poikita enää niin paljoa. Vähän Eranilla tuntuu olevan eläväiset lanteet mitä tulee seuraamisen kokoaikaiseen korrektiuteen - mutta jos se takaliston paikka vähän elää niin haittaaksse?!? ;) Hyvä tunnetila ja tekemisen riemu on kuitenkin paljon tärkeämpää! Ja se kantaa paljon pidemmälle kuin matala vire ja korrektimpi seuraaminen :)

Istuminen liikkeestä oikein hyvä, maahanmeno myös. Siitä sitten luoksetulo - vielä Eran saisi tulla vauhdikkaammin ihan loppuun asti, mutta vauhti on kokonaisuudessaan paljon parempi. Eikä se pieni hidastaminen lopussa tietysti ole pahasta, ennemmin niin kuin, että koira törmää ohjaajaan :)

Tasamaanouto tehtiin hetsinä ja Eranilla on hyvä into noutoon liikkeenä. Vauhti kapulalle on todella hyvä ja Eran poimii kapulan ripeästi, kääntyen heti takaisinpäin. Noudossa paluu vauhti saisi olla loppuun asti vielä vähän parempi, ettei koira hidastaisi liian aikaisin. Mutta tietenkin tässäkin on parempi, ettei koira taas törmää... Ainaista tasapainon hakua, mutta molempiin - sekä luoksetuloon että noutoon, koetan saada loppuvauhdin vielä piirun verran paremmaksi :D

Eteenmeno tehtiin myös hetsinä ja sinnehän se Eran ampuu - ei siis ongelmaa, pidetään vaan vauhtia yllä ja välistä maihin :)

Ohessa muutamia kuvia päivän treeneistä - Harrille kiitos kuvista :)

Eran seuraa :)

Seuraamista :)

Pysähdys tulossa, siitä johtuu ohjaajan kyykkäys :D

Skarppina sivulla :)

Vähän on koneessa kenguru-bensaa :D

Eran - miun upea herrani

Eran seuraa :)

Maassa odottamssa luoksetuloa :)

Ja siellä mennään :D

Rähinä-J :D

Pallohetsiä :D

Ja Juno rallittelee pallon kaa :)

Sivulla ja ilme on :D

Juno seuraa :)

Skarppi pieni valkee :)

Hyvin polkee :)

Kyllä tällä miehellä ainakin askellus ristiinkin onnistuu :D

Miun ihana pieni valkee :)

Juno seuraa :)