Viime viikkojen touhuja

Karmea syysflunssa piti meikäläistä otteessaan viimeisen viikon verran ja viikko menikin miltei kokonaan treenaamatta, hyvä kun ulkoilemassa jaksoi käydä. Toissa viikonloppuna oli tarkoitus lähteä Keski-Suomeen treenailemaan, mutta meni nekin suunnitelmat sitten uusiksi ja sohvalla maikoiluksi. Yllättävän hyvin kuitenkin selvittiin viikon hiljaiselosta ja lauantaina pystyttiinkin jo jatkamaan treenailua.

Inya pienellä kerällä 💜

Otetiin uutena "ohjelmistoon" piilon kierrot ja niiden harjoittelu lähti oikein mukavasti liikkeelle. Tosin ei ole oikein ollut sellaista asiaa tai tekemistä, mitä Inya ei olisi innolla tekemässä! Tämä ei siis ollut poikkeus, että lumi pöllyten pikkulikka paineli ympäri piiloa, intopiukeana! 😁

Pienet poseeraamiset treenin jälkeen

Itsellä tosin on parannettavaa ohjaajana ja erityisesti siinä, että voin ottaa ihan rauhallisesti ja ettei itse tarvitse hillua sekä heilua kuin vähämielinen - tämän pennun kanssa kun ei ole tarvetta niin kauheasti kaivella sitä tekemisen meininkiä vaan se tulee hyvin luonnostaan. Aiempien koirien kanssa kun on tottunut, että itse saa olla kuin joku sähköjänis, jotta koirastakin löytyisi vähän virtaa niin sepä ei olekaan niin helppoa kääntää tekemistään täysin päälaelleen. Mutta kuten sanottua, vain tekemällä voi oppia ja taas ollaan erilaisten haasteiden edessä kuin aiemmin, mutta siinä onkin tämän harrastuksen viehätys.

Treenit siis jatkukoot! 😊

T. Heidi

Puolen vuoden merkkipaalu

Yleisiä tunnelmia... 

 

Vaikka tuntuu, että vasta oli heinäkuu ja kävimme tämän pienen pennun hakemassa Viro-Latvia-rajalta, niin nyt meillä oli jo käsissä puolen vuoden merkkipaalu! Aika menee kuin iltamissa kun on mukavaa ja paljon tekemistä. Tokihan siihen vaikuttaa, ettei pentu ollut haettaessa sitä seitsemää viikkoa vanha kuten aiempien kanssa on ollut, mutta toisaalta ei ole kertaakaan tarvinnut harmitella, että pentu oli jo milte kolmen kuukauden ikäinen tuolloin. Päinvastoin, kaikki asiat ovat oikeastaan menneet todella kivasti ja helposti Inyan kanssa. Se on sopeutunut perheeseemme hienosti ja "ottanut paikkansa" hyvinkin napakasti sekä toisilta kyselemättä - sen verran on luonnetta ja lujuutta tässä pienessä tyttösessä, että taitaa isot pojat jäädä vikisemään sen rinnalla! :D Toki uutena on tullut se, että miten tällaisen vahvan tahtotilan ja itsetunnon omaavan pennun kanssa pääsee selvyyteen tietyistä asioista kuten, ettei kissaa voi kiusata eikä perheen muitakaan koiria. Siinä meillä vielä onkin pähkinä purtavana kun ihan tuntuu, ettei puhe aina mene perille ja sen minkä juuri olet olevinaan kieltänyt, tehdään kuitenkin kun käännät selkäsi. Ja sitten kun vähän ärähdät, niin tullaan niin tyttömäisesti tuohon vierelle ja suurilla silmillä katsotaan, että "En mää äiti oikeesti kiusaa ketään, mutta ihan vaan vähän..."! Taitaa myös olla sitä paljon puhuttua narttumaisuutta havaittavissa - saas nähdä miten käy kun on tottunut noiden putkiaivojen kanssa toimimaan ja ne on niin selkeitä sekä suoria! ;)

Another Chance Manlihaus, "Inya" 6-kk:ta

Jäljestä...

Viimeinen kolme kuukautta on mennyt, kuten sanottua, todella nopeasti. Olemme treenanneet hyvinkin aktiivisesti, miltei joka päivä aina jotain osa-aluetta. Koska sain nyt kesäpennun, otin päätavoitteekseni saada sille todella hyvät pohjat jäljelle koulutettua ennen lumien tuloa ja tässä olen miellestäni onnistunut. Nyt kun ensilumet ovat tulleet ja jo kertaalleen sulaneet niin luulen, että tämän vuoden jälkikausi alkaa olla taputeltu. Inyan kanssa päästiin jäljellä siihen tilanteeseen, että se ajaa löysin liinoin, hyvin tarkasti ja keskittyneesti, rytmittää hyvin ja omaa hyvän motivaation jäljestämiseen. Myös vauhti on saatu mielestäni sopivan hitaaksi, jotta jalat eivät ala käydä, vaikka olisi vähän vaikeampaakin. Jäljillä on ollut pituutta 300-350 askeleeseen mitä nyt viimeisimpinä ajettiin, tyhjiä satunnaisesti (pisimmillään neljä tyhjää askelta peräkkäin) ja lopussa on ollut esine jo miltei alusta saakka. Talvella on hyvin aikaa treenata vielä erikseen noita esine-ilmaisuja, mutta nekin alkoivat saada loppukaudesta jo merkityksen, vaikka vielä apujen kera jouduinkin auttelemaan maahan. Aloin myös tuomaan jäljille useamman esineen eli treenattiin muutaman kerran myös esineeltä jäljestämisen jatkamista. Katsotaan päättyykö kausi nyt tämän viikon keskiviikkona kun on luvattu lumisateita ja päästäänkö jälkeä jatkamaan vasta sitten ensi keväänä. Onpahan enemmän aikaa keskittyä tottikseen ja leikkimiseen :) Veeralle kiitos alla olevista kuvista!

Inya jäljellä syksy 2016

Inya jäljellä syksy 2016

Tottiksesta...

Tottiksessa olin jonkin aikaa kyllä todella jumissa. Varsinkin seuraaminen tuotti päänvaivaa, kyllähän pentu siis seurasi namikättä, mutta kun sitä alkoi yhtään häivyttää pois niin asento ja paikka lässähtivät ihan mihin sattuu. Ei hyvä yhtään. Mutta onneksi aina kannattaa ajella, vaikka vähän pidempäänkin matkaan, kavereiden kanssa treenaamaan ja näiltä reissuilta sitä monesti tuleekin ne tärkeimmät vinkit, millä päästään jumien yli. Näin kävi tuossa syyskuun loppupuolella kun ajeltiin Keuruulle treenaamaan Minnan kanssa ja saatiinkin hyvä vinkki, miten lähteä uudella ajatusmaailmalla rakentamaan tuota seuraamista ja heti sai paremmin potkua itsekin kun alkoi homma noin viikon säätämisen jälkeen tuottaa tulosta :D Uskoisin, että nyt ollaan oikealla tiellä siinä, että saadaan sekä paikka, asento että asenne opetettua halutulla tavalla! Eranille sitä en aikanaan osannut opettaa oikein ja siitä onkin seuraamus kauhean pompottamisen sekä poikittamisen - Junolle sain opetettua jo vähän paremmin, mutta vähän turhan eteen tulee sekin, joten jos nyt sitten Inyan kanssa menisi kerrasta oikein... epäilen, että korjaamaan pääsee kuitenkin jossain vaiheessa, vaikka miten yrittäisi tehdä oikein! :D 

Treenipäivä Keurulla syksy 2016

Treenipäivä Keurulla syksy 2016

Joku on vähän innoissaan ;)

Pääsee ne pojatkin hommiin - Eran seuraa

Juno seuraa

Tottiksessa ollaan treenattu aika kattavasti koko kattausta: istuminen, maahanmeno, seisominen, luoksetulot ja eteenistumiset, sivulle siirtymiset, seuraaminen, eteenlähetys ja viimeisimpänä uskaltauduin ottamaan myös noudon alkeet mukaan. Se on aina jotenkin kutkuttava tilanne kun pitää alkaa opettaa noutoa kun siitä aina niin varoitellaan, että alkuopetus on se kaikkein tärkein ettei vaan opi mälväämään jne. Mutta päätin vaan kerran, että ei se pelkäämällä parane tämä homma, että härkää sarvista ja rohkeasti vaan harjoittelemaan. Ihan ollaan vielä alkeissa, pitotreeniä nyt näin alkuun ja sitä paljon puhuttua hyvää tunnetilaa siihen. Siitä sitten pienin askelin eteenpäin samalla kun leikkimisen treenaaminenkin etenee.

Seuraamistreeniä syksy 2016

Leikkimisestä...

Leikkimistä aloin oikeastaan enemmän tekemään vasta kun Inyan hampaat olivat vaihtuneet. Inyalla oli lohjennut oikea yläkulmahammas sekä vasen alakulmahammas tuli huonossa kulmassa ja se tökkäsi yläpuolen ikeneen aika kurjasti, joten en oikeastaan uskaltanut hirveästi alkaa leikkimään ennen kuin uudet kulmurit olivat tulossa ja pystyin näkemään, että ne tulevat varmasti oikealle kohdalle. Eläinlääkärikin kehotti seuraamaan tilannetta ja vedättämään alakulmuria päivittäin useaan otteeseen ulospäin, jotta uusi kulmuri tulisi paremmassa kulmassa puhjetessaan. Toki siis vähän leikittiin palloilla ja patukoilla, muttei mitään vetoleikkejä uskaltanut oikein alkaa ottamaan ennen kuin näki hampaiden asennon korjaantuvan, ettei vain tule lisää vahinkoa. Onneksi kuitenkin pääsin säikähdyksellä ja nyt on niin komiat sekä suorat hampaat, joilla kelpaa purra palloja ja patukoita :)

Inyan kanssa leikkiminen on ollut mukavaa ja se on selkeästi se "ihan huippu juttu", josta pentu tykkää todella paljon ja hyvä, että pystyy lopettamaan. Ihan alkuun näytti, että onko mulla taas käsissä sellainen otus, joka ei halua jakaa lelua mun kanssa ja juoksee minkä koivista pääsee toiseen suuntaan, mutta hyvin oon saanut homman käännettyä ja nyt Inya oikein tarjoaa lelua sekä haastaa mua jatkamaan leikkiä. Oppia ikä kaikki, osannut tehdä jotain paremmin kuin ensimmäisen kanssa ;)

Leikin ohessa ollaan treenattu haukkua, irrotuksia ja rauhoittumista. Haukkua sai oikeastaan vähän kaivella, mutta aika pienellä vaivalla se sieltä löytyi ja yllättävän vakuuttava onkin noin pienestä kakarasta lähteväksi. Irroitukset olivat jostain kumman syystä alkuun pieni väännön aihe meillä, tämä ei toki tullut yllätyksenä kun pentu puree patukkaa kuin hyeena, niin eihän siitä tekisi mieli sitten luopua ennen kuin itse haluaa. Mutta hyvin tuntuu yhteisymmärrys löytyneen tässäkin asiassa ilman suurempia konflikteja. Rauhoittuminen tulee Inyalta hyvin luontaisesti, joten sen opettaminen ja vahvistaminen on ollut hyvin helppoa. 

Leikkiä 4-kuukauden iässä

Treenit jatkuu ja talvea tässä odotellaan. Jäljen jäädessä pois ohjelmistosta, niin keskitytään sitten tottikseen ja leikkiin. Niissä varmasti riittää työnsarkaa ihan tarpeeksi, ettei käy aika pitkäksi talven pimeinä kuukausinakaan :D Ainoa haaste on löytää valoisaa aikaa, jolloin ehtii vielä treenaamaan ja toki kylmillä keleillä pitää harkita esim. hallivuoron varaamista treenikamun kanssa, jottei tarvitse aina naama jäässä touhuta ulkosalla. Mutta täytyy sanoa, että on kyllä kiva kun nyt on taas tällaista pientä touhuttavaa aina muun työn ja tekemisen ohessa - pitää mielen virkeänä!

Mukavaa alkavaa talvea kaikille ja treeni-iloa!

Ensilumen aikaan :)

t. Heidi ja lauma

Toinen mahdollisuus...?

Viimeinen vuosi on ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa, mitä tulee rakkaaseen harrastukseen koirien kanssa. Vuosi sitten blogipäivitystä kirjoittaessani fiilis oli kohtalaisen toiveikas; olihan meillä juuri takanamme onnistunut jälkikoe Eranin kanssa. Sitä tosiasiaa ei kuitenkaan pysty poissulkemaan, että Eranin kanssa kokeeseen osallistuminen on aina aikamoinen voimainkoitos niin ohjaajalle kuin koirallekin. Koiran ominaisuudet eivät vain ole ne kaikkein optimaalisimmat, vaikka se onkin motivoitunut ja aina halukas tekemään hommia.

Tämän vuoden keväällä kävi mielessä ajatus, että josko valmistelisin Eranin yhdistyksen heinäkuussa järjestämään jälkikokeeseen ja aloinkin jo treenata tavoitteellisemmin. Kuitenkin edellinen koe oli vielä liian hyvin muistissa ja millainen vääntö sekin oli, etten saanut itseäni sellaiseen taistelumielentilaan, jotta olisin jaksanut alkaa asioita vääntää. Loppujen lopuksi, onko siinä mitään järkeä kun tietää, ettei koiralla vaan päänuppi oikein kestä stressaavia tilanteita, niin ketä se osallistuminen kokeeseen siten palvelisi - ei ketään. Näin ollen hautasin ajatukset kokeisiin osallistumisesta Eranin kanssa ja aloin alitajuisesti laittaa koko koiraharrastusta naftaliiniin. Nykyisten koirien kanssa tavoitteellinen treenaaminen kun ei enää tulisi kyseeseen ja itse olen kyllä sellainen, että tavoitteellisuus ja halu edetä ovat niitä asioita, jotka minua motivoivat. Pelkkä ihan omaksi iloksi tekeminen ei ole oikein palkitsevaa, vaikken sanokaan tekeväni asioita koulutustunnusten tai arvonimien vuoksi - mutta tietynlaista kehitystä kyllä kaipaan ja asioiden etenemistä.

Aina välistä sitä tuli mietittyä, että haluaisin ottaa uuden pennun, jonka kanssa pääsisi aloittamaan "puhtaalta pöydältä" ja omien karttuneiden tietojen puolesta pystyisi tekemään monta asiaa paremmin kuin aiempien koirien kanssa. Parista eri pentueesta olikin vakavasti harkinnan alla pennun ottaminen, mutta jotenkin kaikki asiat vain tuntuivat olevan tuota päätöstä vastaan; työt, työmatkat, pitkät päivät, talvi...

Mutta yllättäen jotain merkillistä tapahtui 11. heinäkuuta! Treenikaverini laittoi minulle viestiä, etten sattuisi olemaan malinois narttua vailla?! Ja täytyy sanoa, etten hänelle viestiin vastatessa olisi arvannut millainen matka siitä viestistä alkaa! Joskus on vain tehtävä päätöksiä, vaikka ne sillä hetkellä tuntuisivatkin vaikeilta ja kaikki merkit eivät olisi suotuisia. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että elämässä tulee tehdä niitä asioita, jotka tekevät meidät onnelliseksi. Kaikki on tässä ja nyt ja jos liian kauan vain empii, saattaa monta kullanarvoista mahdollisuutta mennä sivu suun. Eli kun tapahtuu niin sitten tapahtuu oikein rähinällä ja näin ollen 22. heinäkuuta olimme kaverini kanssa laivassa matkalla Viroon ja siitä Viro-Latvia-rajalle hakemaan tätä kyseistä malinois narttupentua, nimeltään Another Chance Manlihaus! Kutsumanimeksi pennulle muotoutui "Inya", joka tarkoittaa haltiakielellä "naispuoleista". Ja täytyy sanoa, että tulihan haettua sellainen pakkaus tänne Suomen maalle, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ole sittemmin meidän perheessä puuttunut!

Another Chance Manlihaus, "Inya" 2-kuukautta

"Nomen est omen" eli "Nimi on enne". Onhan se aika runollista, että tämän pennun virallinen nimi on "Another Chance" eli "Toinen mahdollisuus". Sitä mahdollisuutta on kaivattu ja odotettu ja nyt se on sitten käsillä. Kuitenkin edellisistä kerroista viisastuneena, en aio antaa itseni langeta samaan liiallisten odotusten ansaan vaan mennään ihan askel kerrallaan ja fiiliksen mukaan. Matka näyttäköön mihin suuntaan ja millä vauhdilla. Viimeiset kaksi kuukautta, jotka pentu on elämäämme sulostuttanut (tai järkyttänyt!) ovat olleet kuitenkin todella antoisia. Olemme treenanneet paljon jälkeä ja tottiksen alkeita sekä leikkiä. Ihana miten valtavasti virtaa ja intoa Inyalla on tehdä hommia minun kanssa - se on aina tassu lipassa kun kysyy, että "Lähdetäänkö hommiin?". Ja ennen kaikkea ihanaa kun pentu on tervepäinen, avoin ja sosiaalinen sekä reipas! Jos jokin on itselleni muodostunut koirassa tärkeäksi, niin nämä piirteet. Toki terveys on myös tärkeä seikka ja harras toive on, että myös se puoli on kohdallaan. Näin uskon.

Jospa sitä nytten jatkossakin saisin kirjoiteltua enemmän meidän kuulumisia tänne blogiin. Nyt kun on taas oikeasti jotain tapahtumia, mistä kertoakin. Mutta; Inya on kyllä osoittautunut ihan mahtavaksi pennuksi ja innolla jään seuraamaan mihin asti me hänen kanssa päästäänkään!

Alla muutama kuva tästä pienestä pippurisesta typystä:

Aurinkoista ja treenintäyteistä syksyä kaikille!

terv. Heidi