tiistai 8. marraskuuta 2016

Viime viikkojen touhuja

Karmea syysflunssa piti meikäläistä otteessaan viimeisen viikon verran ja viikko menikin miltei kokonaan treenaamatta, hyvä kun ulkoilemassa jaksoi käydä. Toissa viikonloppuna oli tarkoitus lähteä Keski-Suomeen treenailemaan, mutta meni nekin suunnitelmat sitten uusiksi ja sohvalla maikoiluksi. Yllättävän hyvin kuitenkin selvittiin viikon hiljaiselosta ja lauantaina pystyttiinkin jo jatkamaan treenailua.

Inya pienellä kerällä 💜

Otetiin uutena "ohjelmistoon" piilon kierrot ja niiden harjoittelu lähti oikein mukavasti liikkeelle. Tosin ei ole oikein ollut sellaista asiaa tai tekemistä, mitä Inya ei olisi innolla tekemässä! Tämä ei siis ollut poikkeus, että lumi pöllyten pikkulikka paineli ympäri piiloa, intopiukeana! 😁

Pienet poseeraamiset treenin jälkeen

Itsellä tosin on parannettavaa ohjaajana ja erityisesti siinä, että voin ottaa ihan rauhallisesti ja ettei itse tarvitse hillua sekä heilua kuin vähämielinen - tämän pennun kanssa kun ei ole tarvetta niin kauheasti kaivella sitä tekemisen meininkiä vaan se tulee hyvin luonnostaan. Aiempien koirien kanssa kun on tottunut, että itse saa olla kuin joku sähköjänis, jotta koirastakin löytyisi vähän virtaa niin sepä ei olekaan niin helppoa kääntää tekemistään täysin päälaelleen. Mutta kuten sanottua, vain tekemällä voi oppia ja taas ollaan erilaisten haasteiden edessä kuin aiemmin, mutta siinä onkin tämän harrastuksen viehätys.

Treenit siis jatkukoot! 😊

T. Heidi

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Puolen vuoden merkkipaalu

Yleisiä tunnelmia... 

 

Vaikka tuntuu, että vasta oli heinäkuu ja kävimme tämän pienen pennun hakemassa Viro-Latvia-rajalta, niin nyt meillä oli jo käsissä puolen vuoden merkkipaalu! Aika menee kuin iltamissa kun on mukavaa ja paljon tekemistä. Tokihan siihen vaikuttaa, ettei pentu ollut haettaessa sitä seitsemää viikkoa vanha kuten aiempien kanssa on ollut, mutta toisaalta ei ole kertaakaan tarvinnut harmitella, että pentu oli jo milte kolmen kuukauden ikäinen tuolloin. Päinvastoin, kaikki asiat ovat oikeastaan menneet todella kivasti ja helposti Inyan kanssa. Se on sopeutunut perheeseemme hienosti ja "ottanut paikkansa" hyvinkin napakasti sekä toisilta kyselemättä - sen verran on luonnetta ja lujuutta tässä pienessä tyttösessä, että taitaa isot pojat jäädä vikisemään sen rinnalla! :D Toki uutena on tullut se, että miten tällaisen vahvan tahtotilan ja itsetunnon omaavan pennun kanssa pääsee selvyyteen tietyistä asioista kuten, ettei kissaa voi kiusata eikä perheen muitakaan koiria. Siinä meillä vielä onkin pähkinä purtavana kun ihan tuntuu, ettei puhe aina mene perille ja sen minkä juuri olet olevinaan kieltänyt, tehdään kuitenkin kun käännät selkäsi. Ja sitten kun vähän ärähdät, niin tullaan niin tyttömäisesti tuohon vierelle ja suurilla silmillä katsotaan, että "En mää äiti oikeesti kiusaa ketään, mutta ihan vaan vähän..."! Taitaa myös olla sitä paljon puhuttua narttumaisuutta havaittavissa - saas nähdä miten käy kun on tottunut noiden putkiaivojen kanssa toimimaan ja ne on niin selkeitä sekä suoria! ;)

Another Chance Manlihaus, "Inya" 6-kk:ta

Jäljestä...


Viimeinen kolme kuukautta on mennyt, kuten sanottua, todella nopeasti. Olemme treenanneet hyvinkin aktiivisesti, miltei joka päivä aina jotain osa-aluetta. Koska sain nyt kesäpennun, otin päätavoitteekseni saada sille todella hyvät pohjat jäljelle koulutettua ennen lumien tuloa ja tässä olen miellestäni onnistunut. Nyt kun ensilumet ovat tulleet ja jo kertaalleen sulaneet niin luulen, että tämän vuoden jälkikausi alkaa olla taputeltu. Inyan kanssa päästiin jäljellä siihen tilanteeseen, että se ajaa löysin liinoin, hyvin tarkasti ja keskittyneesti, rytmittää hyvin ja omaa hyvän motivaation jäljestämiseen. Myös vauhti on saatu mielestäni sopivan hitaaksi, jotta jalat eivät ala käydä, vaikka olisi vähän vaikeampaakin. Jäljillä on ollut pituutta 300-350 askeleeseen mitä nyt viimeisimpinä ajettiin, tyhjiä satunnaisesti (pisimmillään neljä tyhjää askelta peräkkäin) ja lopussa on ollut esine jo miltei alusta saakka. Talvella on hyvin aikaa treenata vielä erikseen noita esine-ilmaisuja, mutta nekin alkoivat saada loppukaudesta jo merkityksen, vaikka vielä apujen kera jouduinkin auttelemaan maahan. Aloin myös tuomaan jäljille useamman esineen eli treenattiin muutaman kerran myös esineeltä jäljestämisen jatkamista. Katsotaan päättyykö kausi nyt tämän viikon keskiviikkona kun on luvattu lumisateita ja päästäänkö jälkeä jatkamaan vasta sitten ensi keväänä. Onpahan enemmän aikaa keskittyä tottikseen ja leikkimiseen :) Veeralle kiitos alla olevista kuvista!

Inya jäljellä syksy 2016

Inya jäljellä syksy 2016

Tottiksesta...


Tottiksessa olin jonkin aikaa kyllä todella jumissa. Varsinkin seuraaminen tuotti päänvaivaa, kyllähän pentu siis seurasi namikättä, mutta kun sitä alkoi yhtään häivyttää pois niin asento ja paikka lässähtivät ihan mihin sattuu. Ei hyvä yhtään. Mutta onneksi aina kannattaa ajella, vaikka vähän pidempäänkin matkaan, kavereiden kanssa treenaamaan ja näiltä reissuilta sitä monesti tuleekin ne tärkeimmät vinkit, millä päästään jumien yli. Näin kävi tuossa syyskuun loppupuolella kun ajeltiin Keuruulle treenaamaan Minnan kanssa ja saatiinkin hyvä vinkki, miten lähteä uudella ajatusmaailmalla rakentamaan tuota seuraamista ja heti sai paremmin potkua itsekin kun alkoi homma noin viikon säätämisen jälkeen tuottaa tulosta :D Uskoisin, että nyt ollaan oikealla tiellä siinä, että saadaan sekä paikka, asento että asenne opetettua halutulla tavalla! Eranille sitä en aikanaan osannut opettaa oikein ja siitä onkin seuraamus kauhean pompottamisen sekä poikittamisen - Junolle sain opetettua jo vähän paremmin, mutta vähän turhan eteen tulee sekin, joten jos nyt sitten Inyan kanssa menisi kerrasta oikein... epäilen, että korjaamaan pääsee kuitenkin jossain vaiheessa, vaikka miten yrittäisi tehdä oikein! :D 

Treenipäivä Keurulla syksy 2016

Treenipäivä Keurulla syksy 2016

Joku on vähän innoissaan ;)

Pääsee ne pojatkin hommiin - Eran seuraa

Juno seuraa

Tottiksessa ollaan treenattu aika kattavasti koko kattausta: istuminen, maahanmeno, seisominen, luoksetulot ja eteenistumiset, sivulle siirtymiset, seuraaminen, eteenlähetys ja viimeisimpänä uskaltauduin ottamaan myös noudon alkeet mukaan. Se on aina jotenkin kutkuttava tilanne kun pitää alkaa opettaa noutoa kun siitä aina niin varoitellaan, että alkuopetus on se kaikkein tärkein ettei vaan opi mälväämään jne. Mutta päätin vaan kerran, että ei se pelkäämällä parane tämä homma, että härkää sarvista ja rohkeasti vaan harjoittelemaan. Ihan ollaan vielä alkeissa, pitotreeniä nyt näin alkuun ja sitä paljon puhuttua hyvää tunnetilaa siihen. Siitä sitten pienin askelin eteenpäin samalla kun leikkimisen treenaaminenkin etenee.

Seuraamistreeniä syksy 2016

Leikkimisestä...


Leikkimistä aloin oikeastaan enemmän tekemään vasta kun Inyan hampaat olivat vaihtuneet. Inyalla oli lohjennut oikea yläkulmahammas sekä vasen alakulmahammas tuli huonossa kulmassa ja se tökkäsi yläpuolen ikeneen aika kurjasti, joten en oikeastaan uskaltanut hirveästi alkaa leikkimään ennen kuin uudet kulmurit olivat tulossa ja pystyin näkemään, että ne tulevat varmasti oikealle kohdalle. Eläinlääkärikin kehotti seuraamaan tilannetta ja vedättämään alakulmuria päivittäin useaan otteeseen ulospäin, jotta uusi kulmuri tulisi paremmassa kulmassa puhjetessaan. Toki siis vähän leikittiin palloilla ja patukoilla, muttei mitään vetoleikkejä uskaltanut oikein alkaa ottamaan ennen kuin näki hampaiden asennon korjaantuvan, ettei vain tule lisää vahinkoa. Onneksi kuitenkin pääsin säikähdyksellä ja nyt on niin komiat sekä suorat hampaat, joilla kelpaa purra palloja ja patukoita :)

Inyan kanssa leikkiminen on ollut mukavaa ja se on selkeästi se "ihan huippu juttu", josta pentu tykkää todella paljon ja hyvä, että pystyy lopettamaan. Ihan alkuun näytti, että onko mulla taas käsissä sellainen otus, joka ei halua jakaa lelua mun kanssa ja juoksee minkä koivista pääsee toiseen suuntaan, mutta hyvin oon saanut homman käännettyä ja nyt Inya oikein tarjoaa lelua sekä haastaa mua jatkamaan leikkiä. Oppia ikä kaikki, osannut tehdä jotain paremmin kuin ensimmäisen kanssa ;)

Leikin ohessa ollaan treenattu haukkua, irrotuksia ja rauhoittumista. Haukkua sai oikeastaan vähän kaivella, mutta aika pienellä vaivalla se sieltä löytyi ja yllättävän vakuuttava onkin noin pienestä kakarasta lähteväksi. Irroitukset olivat jostain kumman syystä alkuun pieni väännön aihe meillä, tämä ei toki tullut yllätyksenä kun pentu puree patukkaa kuin hyeena, niin eihän siitä tekisi mieli sitten luopua ennen kuin itse haluaa. Mutta hyvin tuntuu yhteisymmärrys löytyneen tässäkin asiassa ilman suurempia konflikteja. Rauhoittuminen tulee Inyalta hyvin luontaisesti, joten sen opettaminen ja vahvistaminen on ollut hyvin helppoa. 

Leikkiä 4-kuukauden iässä

Treenit jatkuu ja talvea tässä odotellaan. Jäljen jäädessä pois ohjelmistosta, niin keskitytään sitten tottikseen ja leikkiin. Niissä varmasti riittää työnsarkaa ihan tarpeeksi, ettei käy aika pitkäksi talven pimeinä kuukausinakaan :D Ainoa haaste on löytää valoisaa aikaa, jolloin ehtii vielä treenaamaan ja toki kylmillä keleillä pitää harkita esim. hallivuoron varaamista treenikamun kanssa, jottei tarvitse aina naama jäässä touhuta ulkosalla. Mutta täytyy sanoa, että on kyllä kiva kun nyt on taas tällaista pientä touhuttavaa aina muun työn ja tekemisen ohessa - pitää mielen virkeänä!

Mukavaa alkavaa talvea kaikille ja treeni-iloa!


Ensilumen aikaan :)

t. Heidi ja lauma

lauantai 17. syyskuuta 2016

Toinen mahdollisuus...?


Viimeinen vuosi on ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa, mitä tulee rakkaaseen harrastukseen koirien kanssa. Vuosi sitten blogipäivitystä kirjoittaessani fiilis oli kohtalaisen toiveikas; olihan meillä juuri takanamme onnistunut jälkikoe Eranin kanssa. Sitä tosiasiaa ei kuitenkaan pysty poissulkemaan, että Eranin kanssa kokeeseen osallistuminen on aina aikamoinen voimainkoitos niin ohjaajalle kuin koirallekin. Koiran ominaisuudet eivät vain ole ne kaikkein optimaalisimmat, vaikka se onkin motivoitunut ja aina halukas tekemään hommia.

Tämän vuoden keväällä kävi mielessä ajatus, että josko valmistelisin Eranin yhdistyksen heinäkuussa järjestämään jälkikokeeseen ja aloinkin jo treenata tavoitteellisemmin. Kuitenkin edellinen koe oli vielä liian hyvin muistissa ja millainen vääntö sekin oli, etten saanut itseäni sellaiseen taistelumielentilaan, jotta olisin jaksanut alkaa asioita vääntää. Loppujen lopuksi, onko siinä mitään järkeä kun tietää, ettei koiralla vaan päänuppi oikein kestä stressaavia tilanteita, niin ketä se osallistuminen kokeeseen siten palvelisi - ei ketään. Näin ollen hautasin ajatukset kokeisiin osallistumisesta Eranin kanssa ja aloin alitajuisesti laittaa koko koiraharrastusta naftaliiniin. Nykyisten koirien kanssa tavoitteellinen treenaaminen kun ei enää tulisi kyseeseen ja itse olen kyllä sellainen, että tavoitteellisuus ja halu edetä ovat niitä asioita, jotka minua motivoivat. Pelkkä ihan omaksi iloksi tekeminen ei ole oikein palkitsevaa, vaikken sanokaan tekeväni asioita koulutustunnusten tai arvonimien vuoksi - mutta tietynlaista kehitystä kyllä kaipaan ja asioiden etenemistä.

Aina välistä sitä tuli mietittyä, että haluaisin ottaa uuden pennun, jonka kanssa pääsisi aloittamaan "puhtaalta pöydältä" ja omien karttuneiden tietojen puolesta pystyisi tekemään monta asiaa paremmin kuin aiempien koirien kanssa. Parista eri pentueesta olikin vakavasti harkinnan alla pennun ottaminen, mutta jotenkin kaikki asiat vain tuntuivat olevan tuota päätöstä vastaan; työt, työmatkat, pitkät päivät, talvi...

Mutta yllättäen jotain merkillistä tapahtui 11. heinäkuuta! Treenikaverini laittoi minulle viestiä, etten sattuisi olemaan malinois narttua vailla?! Ja täytyy sanoa, etten hänelle viestiin vastatessa olisi arvannut millainen matka siitä viestistä alkaa! Joskus on vain tehtävä päätöksiä, vaikka ne sillä hetkellä tuntuisivatkin vaikeilta ja kaikki merkit eivät olisi suotuisia. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että elämässä tulee tehdä niitä asioita, jotka tekevät meidät onnelliseksi. Kaikki on tässä ja nyt ja jos liian kauan vain empii, saattaa monta kullanarvoista mahdollisuutta mennä sivu suun. Eli kun tapahtuu niin sitten tapahtuu oikein rähinällä ja näin ollen 22. heinäkuuta olimme kaverini kanssa laivassa matkalla Viroon ja siitä Viro-Latvia-rajalle hakemaan tätä kyseistä malinois narttupentua, nimeltään Another Chance Manlihaus! Kutsumanimeksi pennulle muotoutui "Inya", joka tarkoittaa haltiakielellä "naispuoleista". Ja täytyy sanoa, että tulihan haettua sellainen pakkaus tänne Suomen maalle, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ole sittemmin meidän perheessä puuttunut!

Another Chance Manlihaus, "Inya" 2-kuukautta

"Nomen est omen" eli "Nimi on enne". Onhan se aika runollista, että tämän pennun virallinen nimi on "Another Chance" eli "Toinen mahdollisuus". Sitä mahdollisuutta on kaivattu ja odotettu ja nyt se on sitten käsillä. Kuitenkin edellisistä kerroista viisastuneena, en aio antaa itseni langeta samaan liiallisten odotusten ansaan vaan mennään ihan askel kerrallaan ja fiiliksen mukaan. Matka näyttäköön mihin suuntaan ja millä vauhdilla. Viimeiset kaksi kuukautta, jotka pentu on elämäämme sulostuttanut (tai järkyttänyt!) ovat olleet kuitenkin todella antoisia. Olemme treenanneet paljon jälkeä ja tottiksen alkeita sekä leikkiä. Ihana miten valtavasti virtaa ja intoa Inyalla on tehdä hommia minun kanssa - se on aina tassu lipassa kun kysyy, että "Lähdetäänkö hommiin?". Ja ennen kaikkea ihanaa kun pentu on tervepäinen, avoin ja sosiaalinen sekä reipas! Jos jokin on itselleni muodostunut koirassa tärkeäksi, niin nämä piirteet. Toki terveys on myös tärkeä seikka ja harras toive on, että myös se puoli on kohdallaan. Näin uskon.

Jospa sitä nytten jatkossakin saisin kirjoiteltua enemmän meidän kuulumisia tänne blogiin. Nyt kun on taas oikeasti jotain tapahtumia, mistä kertoakin. Mutta; Inya on kyllä osoittautunut ihan mahtavaksi pennuksi ja innolla jään seuraamaan mihin asti me hänen kanssa päästäänkään!

Alla muutama kuva tästä pienestä pippurisesta typystä:











Aurinkoista ja treenintäyteistä syksyä kaikille!

terv. Heidi

torstai 25. kesäkuuta 2015

Koiratreenaajan "burn-out"

Edellisestä kirjoituksestani onkin kulunut miltei vuoden päivät! Ja voisi sanoa, että tuohon vuoteen on mahtunut todella paljon. Se on sisältänyt niin ylä- kuin alamäkiäkin. Siihen sisältyi, nyt kun tarkemmin ajattelen, koiratreenaajan treenillinen loppuunpalaminen. Ja kyllä: näinkin voi käydä vaikkei äkkiä uskoisi.

Kaikki kiteytyi oikeastaan viime heinäkuiseen suojelukokeeseen ja siihen mitä sen jälkeen päätettiin. Lopetimme siis Eranin kanssa suojelun treenaamisen, ihan vain sen takia etteivät koiran ominaisuudet tulisi koskaan riittämään ko. lajissa kovin pitkälle ja senkin takia kun lajin treenaaminen alkoi vaikuttaa koiran käytökseen epäsuopealla tavalla. Vaikka Eran näyttikin pitävän suojelutreeneistä, niin selkeästi ne kuormittivat koiraa sen ominaisuuksien vuoksi väärällä tavalla ja koiralla jäi ns. kierrokset päälle huonolla tavalla. Päätös oli tottakai raskas, koska en olisi voinut toivoa upeampaa ja parempaa treeniporukaa, johon olimme pääseet. Ja tietty; tämän suhteen ainoana egoistisena olentona, harmittihan se kun itse olen niin tykästynyt suojeluun lajina, etten voisi enää sitä nykyisten koirieni kanssa treenata. En voi kieltää sitä, etteikö tilanne harmittanut ja todella paljon.

Suojelun treenaamisen loputtua täytyy sanoa, että tuntui kuin kaikelta olisi tippunut yllättäen pohja. Kun oli miltei pari vuotta käynyt säännöllisesti viikottain treenaamassa ja se kaikki jäi yhtäkkiä pois. Kun itse oli niin innostunut ja halusi palavasti oppia uutta ko. lajin tiimoilta eikä mikään muu pk-puolen lajeista tuntunut yhtä omalta. Sitä aikalailla pysähtyi. Ja toki sekin, ettei ollut osannut lukea koiraansa riittävän hyvin, oli luottanut sen treenattavaksi jollekin toiselle kuin itselleen ja sitä oli treenattu eteenpäin lajissa, jossa sen ominaisuudet eivät vain riittäneet, sai oman fiiliksen aika maihin ja toki kävi mielessä, että palautuuko koira koskaan täysin kaikesta ja pystyykö sen vielä kääntämään sieltä paskasta, jossa se oli niin syvällä, niin parempaan. Itsesyytökset olivat aika vahvoja tuolloin. Ja mietin jopa, että onko tässä koirahommassa oikeasti mitään järkeä ja lopetanko koko homman... Sitä kun aloittelijana ei pysty kaikkea tietämään valmiiksi ja sokeasti uskoo, että toiset tietävät ja joutuu antamaan heidän päättää kaikesta. No, mennessä oppii tietenkin ja samoja virheitä en tule tekemään toisten. Harmittaa kuitenkin vietävästi kun minun kantapäänkauttaoppimiseni maksumiehenä on ollut oma koirani.

Päädyimme lopulta viettämään treenivapaata syksystä kevättalveen, kaiken kaikkiaan täysin treenitöntä aikaa kertyi puolisen vuotta. Mutta se tuli tarpeen; jokainen tunti ja jokainen päivä. Kevään alkaessa sitä kuitenkin jotain kummaa tapahtui ja huomasin halajavani taas treenata; tottista, jälkeä... Peli ei siis ollut vielä pelattu. Ja mikä kaikkein ihaninta; koira oli aivan liekeissä kun se pääsi tottistelemaan! Eikä se ollut unohtanut puolessa vuodessa kaikkia aiemmin opetettua, jee!

Ajattelin, että treenailen koiriani oman fiiliksen mukaan ja katsotaan miten ne lähtevät kehittymään. Mielessäni ei käynytkään ajatus, että 14.6. me olisimme Eranin kanssa suorittaneet JK1:sen ykköstuloksella! Jos tätä olisi kysytty kevättalvesta, olisin pitänyt sitä täysin utopistisena ajatuksena!

Tosiaan, treenikaverini heitti minulle toukokuun puolenvälin tienoolla, että yhdistys järjestää jälkikokeen kesäkuun 14. päivä. Hän houkutteli minua ilmoittautumaan mukaan. Mietin asiaa hetken ja katselin kalenteria, että kuukauden päivät meillä olisi aikaa valmistautua. Sitten päätin, että eihän se ota jos ei annakaan! Voin rypeä itsesäälissä ja -syytöksessä lopun ikääni, koira ei kuitenkaan niitä asioita muistele sillä tavallla, tai sitten voin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä katsomaan onko meistä vielä johonkin! Ja niinkin lyhyellä valmistautumisella saimme Eranin kanssa JK1-koulutustunnuksen, ykköstuloksella: maastosta pisteitä kertyi 193 ja tottiksesta 86. En voisi olla enemmän ylpeä rakkaasta karvakorvasta, jonka kanssa me ollaan koettu niin paljon! :)


Minä ja Eran jälkikokeen jälkeen 14.6.2015

Viimeiseen vuoteen on näiden koulutuksellisten asioiden ohella mahtunut paljon. Toinen suuri huolta aiheutanut aihealue oli Junon terveys. Se oli varmastikin viime heinä-elokuuta kun Juno oli huonoimmillaan; koira laihtui radikaalisti. Pahimmillaan se painoi vain 27 kiloa, kun nyt hyväkuntoisena se painaa 35,1 kiloa! Tuntui, että kaikki ruoka vain tuli läpi, vaikka se söi kuinka paljon. Vatsa oli siis löysällä. Junolta tutkittiin kaikki mahdoton ja mahdollinen, mutta mistään ei tuntunut löytyvän mitään. Veriarvot yms. olivat kaikki hyviä. Juno oli usealla rankalla antibioottikuurilla, tosin niiden aikana se voikin paremmin. Ruokintaa vaihdettiin moneen otteeseen ja alkuun aina näytti, että nyt lähtee menemään hyvin ja sitten taas alamäki alkoi.

Vielä tänäkään päivänä ei syy Junon oireille ole oikein selvinnyt. Eläinlääkäri epäilee sen kuitenkin olevan suolistollinen. Nyttemmin Juno on kuitenkin voinut hyvin ja saanut painonsa normaaliin. Se saa joka toinen päivä puoli tablettia Medrol-kortisonia, ja tämä tuntuu riittävän pitämään koiran kunnossa - mikä on kaikkein tärkeintä! Toivon, ettei Juno koskaan enää mene siihen kuntoon vaan saamme nauttia sen hassusta luonteesta vielä pitkään.

Junon sairastaminen tosiaan on estänyt sen, etten ole sitä treenannut tavoitteellisesti pitkään aikaan. Oli tärkeämpi saada koira ensin kuntoon ja nähdä, tuleeko se ylipäätään kuntoon eikä tietenkään rasittaa sitä tarpeettomasti kun se oli huonona muutenkin.

Nyttemmin kun Juno on voinut jo pidemmän aikaa hyvin, kävi tuossa itselläni mielessä josko sen vaikka BH-kokeeseen koettaisi valmistella. Jos ei tälle syksylle, niin ensi keväälle vaikka. Tuntuu, että vasta nyt se alkaa olla treenillisestikin siinä tilassa, että sitä voi lähteä paremmin viemään eteenpäin. Toinen on kehittynyt hitaasti, mutta niin se näiden valkeiden kanssa tuntuu useasti olevankin, että ne puhkeavat kukkaan vähän myöhemmin :) Mutta Junohan on nuori, tulee vasta kolme heinäkuussa - meillä on kaikki maailman aika hänenkin kanssa treenata ja edetä, mihin meidän rahkeet sitten riittävätkin!


Juno tottistelee 25.6.2015

Se unohtui tuolla Eranin kuulumisten yhteydessä mainita, että kävimmehän me Eranin kanssa luonnetestissä viime syksynä. Testi suoritettiin hyvinkin koirannäköisesti ja pisteitä kertyi 117 sekä +++ päälle, tarkoittaen paukkuärtyisää. Jospa tässä nyt viimein alkaisi saada itseään niskasta myös tämän blogin tiimoilta, niin koetan saada Eranin luonnetestivideonkin tuonne sen omalle sivulle.

Tällä hetkellä fiilis kaikkinensa ja koiraharrastusta ajatellen on hyvä. Selkeästikin näiden tämän hetkisten haukkujen kanssa on vielä toivoa, jos vaan ohjaaja jaksaa siihen uskoa! :) Ja tulevaisuushan on avoin, sitä ei vielä tiedä mitä kaikkea se tulee tuomaan tullessaan! Suurena elämänmuutoksenahan meillä itsellämme on tässä viimeisen vuoden aikana ollut se kun muutimme maalle joulukuussa 2014. Tämä tosin luo erinomaiset puitteet koirien kanssa asumiseen ja elämiseen sekä harrastamiseen. Aika näyttää mitä seuraavaksi saavutetaan, mutta siihen asti: Muistakaa kaikki pitää pilke silmäkulmassa tässäkin harrastuksessa - ei oteta sitä liian vakavasti ja pidetään niistä tärkeimmistä nelijalkaisista hyvää huolta sekä rakastetaan niitä sellaisina kuin ne ovat! Ne antavat meille kuitenkin kaikkensa joka tapauksessa.

- Heidi -

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Junon luustokuvaus 11.8.2014

Kävimme Junon kanssa virallisissa luustokuvissa 11.8.2014 Lahden Univetilla, Juha Pärnäsen tiedettävänä. Junolta tutkittiin polvet, lonkat, kyynärät ja koko selkä. Kauhea jännitys oli päällä siinä vaiheessa kun ottivat koiran kuvaukseen ja jäin odottelemaan homman valmistumista. Eläinlääkärin kanssa sitten katsottiin kuvia ja hänen arvionsa oli, että kyynärät ovat todennäköisesti puhtaat (pientä pykämää lukuunottamatta). Lonkista arvio oli joko C/B tai D/C. Siinä vaiheessa kouraisi kyllä mahasta kun tuli puhe, että mahdollisesti toinen lonkka tippuisi D:ksi. Polvet 0/0 ja selkä näyttäisi olevan ihan puhdas.

Viralliset lausunnot lonkista ja kyynäristä tulivat jo torstaina (todella nopeasti verrattuna Eranin vastaaviin kuviin vuosi takaperin), nopeasta toiminnasta hatunnosto Kennelliitolle!

Junon viralliset lausunnot siis:

Kyynärät 0/0
Lonkat C/B
Polvet 0/0

Huokauksen helpotus, että lonkat pysyivät parempana vaihtoehtona ja kun nivelissä ei missään onneksi näkynyt rikkoja, liikoja löysyyksiä tai muita epämääräisiä, niin näillä mennään hyvillä mielin! :)

Selkälausunto antaa vielä tässä vaiheessa odottaa itseään, mutta kuvien perusteella sieltä ei tarvitse odotella mitään yllätyksiä, niin voidaan olla tyytyväisiä ettei poika ole rikki! :)

Tässä vielä Junon luustokuvat..

Kyynärät

Lonkat

Kaularanka

Rinta- ja selkärankaa

Selkä- ja lannerankaa
 
Onneksi pieni poika on kunnossa eikä kauheita yllätyksiä tullut - Juno


- Heidi -



keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Koulutusrintamalla tapahtuu!

Edellisestä päivityksestä onkin vierähtänyt aikaa jonkin verran ja paljon on ehtinyt tapahtua tässä välillä. Kuten arvasin kesän saapumisen myötä alkaa treenitahti kiihtyä sen verran reilusti ettei ole edes päivityksiä ehtinyt tekemään! Kevääseen ja kesään on mahtunut valtavasti jälki-, tottis- ja suojelutreenejä. Näiden lisäksi ollaan oltu sekä pääsiäisenä että juhannuksena leireilemässä maalimiehemme sekä hänen puolisonsa ja treeniporukkamme kanssa. Eli sangen intensiivinen treenijakso takana ja jotain sillä saavutettiinkin...

Nyt siis päivitetään kuulumisia kun kerran on aihettakin eli:

Giramin Erlan, "Eran" ja minä saavutimme IP1-koulutustunnuksen 6.7.2014 Jämsässä, Jämsän seudun palveluskoiraharrastajien kentällä! Tuomarina kokeessa toimi Juha Kurtti.

Ihan mieletöntä vaikkakin tätä kohden on edetty ja valtavasti treenitunteja sekä kilometrejä takana, mutta nyt se on plakkarissa! Tästä on sitten hyvä jatkaa treeniä ja katsoa mihin päin edetään.

Minä ja Eran koesuorituksen jälkeen ja plakkarissa IP1!

Jäljellä Eran esitti hyvää, maavainuista ja intensitiivistä työskentelyä. Ensimmäisellä suoralla sillä vähän herpaantui ote ennen kulmaa ja se ylitti kulman hienoisesti, jälkeä jättämättä. Ensimmäiselle esineelle tultaessa Eranilla nousi vähän nenä, mutta esineilmaisu oli hyvä ja nopea. Uudelleenlähetys esineeltä oli hyvä ja koira lähti hyvällä ilmeellä jatkamaan. Toinen kulma meni paremmin kuin ensimmäinen. Viimeiselle esineelle tullessa tuuli kääntyi vastaan ja Eran sai selkeästi hajun esineestä jo ennalta ja sen jäljestämisen tempo vähän hidastui. Esineilmaisu kuitenkin nopea ja suora. Kaikenkaikkiaan tuomari kiitteli koiran hyvää jälkityöskentelyä, pieniä virheitä lukuunottamatta ja olen itsekin hyvin tyytyväinen suoritukseen. Pisteitä saimme 95 eli hyvin tyytyväinen voi olla tulokseen jäljen osalta :)

Tottelevaisuusosuudessa suoritimme liikkeet ensimmäisenä. Eranin tyyppinen koira, joka ei ole niin hyvähermoinen, alkaa kerätä itseensä herkästi kuormaa ja se näkyi (sekä tuntui!) heti seuraamisen ensimmäisellä suoralla! Eran painoi aivan järkyttävästi ja ajattelin jo mielessäni, että hitto me ei päästä koskaan suoran loppuun saakka kun eteenpäin kävely oli aika vaikeaa :D Onneksi täyskäännöksen jälkeen Eran alkoi rauhoittua ja seuraaminenkin muuttui korrektimmaksi. Kokonaisuudessaan Eranilla säilyi todella hyvä vire koko tottelevaisuuskaavion loppuun saakka, josta olen erittäin tyytyväinen! Seuraaminen oli kaiken kaikkiaan hyvää. Jäävät olivat nopeat ja kunnossa kokonaisuudessaan. Luoksetulo maahanmenosta oli hyvä ja Eran tuli kuin tulikin loppuun saakka samaa vauhtia (tämän kanssa on jouduttu tekemään paljon töitä). Sivulle siirtyminen hyvä ja nopea. 

Noudoissa sitten tuli pistemenetyksiä. Seuraava koulutuksellinen asia on saada koira rauhoittumaan kapulan heiton aikana, koska nyt se on liian hektinen ja saattaa vähän siirtyä heitettäessä paikaltaan. Tämän tosin tiesin, mutten ehtinyt enää ennen koetta laittaa pakettiin, koska nyt on haettu noutoon vauhtia ja se olisi varmasti kärsinyt jos olisin paketoinut sivullaolemista tässä vaiheessa. Tasamaanouto luotutuksineen ja sivullesiirtymisineen muuten kunnossa ja hyvä vauhtinen. Hyppynoudossa Eranille sitten tuli joku aivopieru ja menohyppy jäi tekemättä kun koira kiersi esteen. Paluuhyppy, luovutus ja eteenistuminen muuten kunnossa ja hyvävauhtiset. A-estenouto kaikin puolin ok, ainoa ongelma se hektisyys kapulaa heitettäessä. Eteenlähetykseen olin myös tyytyväinen, koira pysyi paketissa valmistelevassa osuudessa, käskystä lähti hyvin määrätietoisesti ja vauhdilla eteenpäin, ainoa mistä tuomarikin sanoi, niin voisi mennä käskystä vielä nopeammin maahan - mutta meni kerrasta kuitenkin :)

Paikkamakuu ei sitten mennytkään ihan niin kuin Strömsössä kuten vähän pelkäsinkin. Eran kun on terävä, vilkas ja hektinen koira niin sitä se oli myös tätä liikettä suorittaessaan. Seurasi suorittavaa koiraa todella paljon ja niinhän siinä kävi kun luoksetulokäsky kuului, Eran suhahti myös eteenpäin useamman metrin minua kohden. Todella mieltäylentävä tunne kun kuulee toisen ohjaajan "tänne"-käskyn ja samalla kuuluu yleisöstä "voi prkl, nyt se lähti" ja seuraavassa hetkessä oman koiran läähätys kuuluukin aika paljon lähempää kuin aiemmin! ;) No, Eran pysyi kuitenkin tällä uudella paikallaan parimme suorituksen loppuun ja pistemenetyksiähän se tiesi. Tietääpähän mitä koulutetaan jatkossa lisää! :) Tottelevaisuusosion pistesaldomme siis 82 pistettä.

Suojeluosuuden alku jännitti itseä varmasti eniten. Vaikka Eran onkin treeneissä näyttänyt kasvaneen ja saaneen valtavasti itsevarmuutta, sen luonne ja ominaisuudet luovat kuitenkin haasteen suojeluosion rakentamiseen kestäväksi ja voimakkaaksi. Kaikkea kun ei voi kouluttaa, vaikka heikkoakin koiraa voi vahvistaa :) Kuitenkin Eran lähti hyvin piilonkiertoon ja kiersi sen nopeasti, otti hyvin kontaktin kun kutsuin ja siitä jatkoi kuutospiilolle vauhdilla. Pieni epävarmuuden poikanen kuului koiran äänestä kun se saapui kuutospiilolle ja aloitti vartioinnin, mutta onneksi Eran sai kerättyä itsensä ja jatkoi hyvällä ilmeellä/äänellä vartiointia. Sivullesiirtyminen piilolta onnistui hyvin. Pakopaikkaan siirryttiin hyvin yhteistyössä ja hyvässä hallinnassa. Pakoon Eran lähti vauhdilla ja meni hyvin kiinni. Irrotuksessa ei ongelmaa maalimiehen pysähdyttyä. Uudelleen hyökkäys ja sen torjuminen on Eranille se vaikein paikka, siinä koira kerää vaan liikaa kuormaa eikä pysy saaliilla ja tämä näkyy ikävä kyllä paskana puruotteena. Pysyi kuitenkin kiinni ja irroti uudelleen korrektisti, jääden vartioimaan hyvällä ilmeellä/äänellä. Tästä hallintaan siirtyminen sujui ongelmitta ja siirryimme pitkän liikkeen lähetyspaikkaan. Eran lähti hyvin kohti maalimiestä, mutta hidasti jonkin verran ennen kuin meni kiinni asti. Tässäkin purussa Eranin ote eli vahvasti ja se kuormittui vaikkei kuormitusta tulekaan loppuusaakka. Kuitenkin pikku Erkki-perkele pysyi kiinni ja taisteli omia mörköjään vastaan :) Hyvä irrotus ja hallintaan siirtyminen. Sivukuljetus tuomarin luokse (ei ongelmia) ja syvä huokaus ohjaajalta kun sai sanoa: "Tehtävä suoritettu" ja ojentaa pampun tuomarille. Koiran vajaavaisuudet tiedostavana, tuomarin arviointi ei ollut yllätys vaan vahvisti jo tiedossa olevaa. Pisteet suojeluosuudesta 70. Mutta mikä tärkeintä Eran sai kun saikin nimensä eteen IP1-koulutustunnuksen ja me voidaan Eranin kanssa olla ylpeitä kun me yhdessä selvittiin pitkä koepäivä ja selvittiin siitä vielä voittajina!

Osa-aluepisteemme IPO1-kokeessa olivat seuraavat:

A-osa (jälki) 95 pistettä
B-osa (tottelevaisuus) 82 pistettä
C-osa (suojelu) 70 pistettä

eli yhteensä saimme 247 pistettä ja VIK E!



Suuren suuret kiitokset kuuluvat Mikolle ja Johannalle - kiitos siitä kun uskoitte meihin sekä otitte meidät "siipienne suojaan" ja ollaan saatu treenata kanssanne!

Suuri kiitos myös meidän treeniporukalle - teidän kanssa on ollut mukavaa ja antoisaa treenata! Itse on oppinut aivan valtavasti kun ryhmässä on niin erilaisia koiria! Unohtamatta toki sitä, miten hulvatontakin on välillä! :D

Kiitokset kuuluvat myös kaikille, keiden kanssa ollaan treenattu - ilman kaikkia niitä tottissulkeisia, pellolla rämpimisiä, ajettuja kilometrejä, ei tähän päivään oltaisi koskaan päästy!

KIITOS!

... ja jatkoa odotellessa ;)


- Heidi -

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Jäljen viemää ja vähän tottistakin!

Kevään ensimmäinen jälki päästiin tänä keväänä tallaamaan 30. maaliskuuta - kuukausi aiemmin kuin edellisvuonna vaikka silloinkin oltiin olevinaan ajoissa! :D

Jälki kulki molemmilla pojilla talvitauosta huolimatta oikein mallikkaasti! Eran jäljesti tarkasti, vähän kiireisesti - kuten sen luonteenlaadulle aina on ominaista, mutta ilmaisten kolme esinettä nopeasti ja tarkasti! Juno myöskin jäljesti hyvällä nenällä, syöden kaikki makupalat jäljeltä (viime kaudella hyvä jos söi sieltä täältä!) ja ilmaisi esineen omatoimisesti hyvin! On ne vaan epelit noi karvaherrat! :)

Viime sunnuntaina käytiin sitten uudelleen jäljellä. Eranille innostuin laittamaan 5 esinettä ja, koska koira on vähän hätäisen oloinen jäljellä, nyt täytyy tehdä pidempää suoraa, jotta odotusarvo "kohta kääntyy tai tulee serpentiiniä tms." vähän hälvenee, tein pitkän aloitussuoran. Eran jäljesti rauhallisemmin kuin edellisellä jäljellä, mutta esineiden ilmaisu ei ollut skarpeimmasta päästä. Ilmaisi kuitenkin kaikki nopeasti ja omatoimisesti, mutta alkukankeutta tauon jäljiltä taitaa kuitenkin olla - se parantunee kauden edetessä. Juno jäljesti suoran kahdella esineellä ja hyvin meni. Tykkään kun Juno ajaa luontaisesti niin syvällä nenällä ja keskittyneemmin, mutta hei: onko tässä kyseessä kaksi täysin toistensa vastakohtaa, niin onko tuo nyt ihme, että jäljestäminen on niillä niin toisistaan eroavaa?! :D Junossa olen tyytyväinen erityisesti siihen, että motivaatio - niin tottiksessa kuin myös nyt jäljellä - on noussut potenssiin XXX! :D

Treeni siis lähtenyt hyvin käyntiin ja lisää vaan tiedossa! Pistelläänpä pari kuvaa kauden ekalta jäljeltä ja saman päivän tottiksista/leikityksistä :)