tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013

Se alkaa vuosi 2013 olla pikku hiljaa taputeltu ja on aika ynnätä, mitä sitä tulikaan vuoden aikana tehtyä! :) Tässä vielä myöhästyneet joulun toivotukset sekä uudet vuodet! :)



ERAN - treenit 2013

Eran syksyllä 2013

Vuosi aloitettiin treenillisesti uusilla kuvioilla. Joulukuussa 2012 kävimme Orimattilassa viettitestauksessa molempien koirien kanssa ja samalla tutustuttiin maalimies Mikael Laineeseen. Miken kanssa oltiin sitten alkuvuodesta yhteydessä ja kyseltiin josko hänellä olisi aikaa treenata Erania ja treenikaverini Mikon koiraa, Jetiä, suojelua silmällä pitäen. Ja niinhän siinä kävi, että aloimme käydä Orimattilassa treenaamassa viikottain Miken kanssa. Alkuvuosi treenattiin hallissa sekä tottista että puruja.

Tottis meillä oli alkuvuodesta ihan hyvällä mallilla, mutta mm. noudot olivat vielä alkutekijöissään. Kevään ja kesän aikana saatiin noudot aika kivalle mallille vaikkakin niissä yhä on hiomista - lisää voimaa ja nopeutta. Mutta hyvällä mallilla ne ovat kaiken kaikkiaan. Myös tottiksen tunnetilaa rakennettiin koko kevät-kesä ja hyvällä vireellä Eran työskentelee nykyään. Seuraamisessa ongelmana oli vireen nousun myötä välillä rajukin poikittaminen sekä paikoitellen edistäminen, mutta sitä on saatu vuoden aikana karsittua ja koira seuraa hyvässä vireessä, korrektimmin. Vielä saa hartiavoimin tehdä työtä tämän asian kanssa, mutta katsotaan millaiseen pakettiin se talven aikana saadaan :) Paikkamakuu treenattiin myös oikeastaan tämän vuoden aikana sellaiseksi kuin se nyt on, mutta liikkeenä siitä pitää koiralle tehdä vielä selvempi ja saada koira parempaan tunnetilaan paikkamakuussa. Tätä tulee liian vähän treenattua, mutta talvella ei muutenkaan viitsi pakkasilla pitkään koiraa makuuttaa. Tosin tämä talvi nyt ei ole kovin kylmä ollut, joten ihan hyvin voisi tätäkin treenata enemmän. Tottis kaiken kaikkiaan meni vuoden 2013 aikana hyvin eteenpäin ja se saatiin myös kisasuorituksen kestäväksi.

Jäljen osalta kehitystä tapahtui kauden aikana hurjasti! Jäljestämisen motivaatio ja intensiteetti oli kauden alussa käytännössä nolla, mutta kauden viimeinen jälki 16.11. oli todella hyvää ja varmaa työskentelyä. Jäljen kulmatyöskentely saatiin tällä kaudella hyvälle mallille ja Eran ajoi kulmat tarkasti loppukaudesta. Esineet tuotiin myös uutena elementtinä jäljelle tänä vuonna, vaikka ne olisikin ollut hyvä tuoda jo paljon aiemmin. Mutta ne Eran oppi ilmaisemaan todella hyvin, varmasti ja nopeasti. Kokeessa se ei tosin esittänyt näiden tiimoilta parastaan, mutta uusi tilanne koiralle varmasti vaikutti asiaan. Kuitenkin jälki saatiin kauden aikana koesuorituksen kestäväksi ja koira teki kokeessa itsensänäköisen suorituksen! :)

Ja kuten kirjoittamastani selviää, osallistuimme siis Eranin kanssa 26.10.2013 ensimmäiseen suojelukokeeseemme Orimattilassa. Koepäivää säesti kunnon syysmyrsky! Sangen myrskyisää se oli paikoitellen muutenkin, olla ensimmäistä kertaa osallistujan roolissa katsojan sijaan! Valitettavasti kaikki ei mennyt kuin Strömsössä ja emme Eranin kanssa saavuttaneet IPO 1-tulosta, vaikka A- ja B-osat menivätkin kerrassaan hienosti! Jäljeltä pisteet 95 ja tottis myös 95. C-osa ei sitten mennytkään putkeen ja homma päättyi epäonnistuneeseen pitkään liikkeeseen, jossa "kamelilla niin sanotusti katkesi selkä". Pisteet C-osasta 40. Toisin sanoen meidän koulutustasomme ei ollut vielä riittävä ja sitähän tässä kartoitettiin. Mutta sehän ei tarkoita etteikö me vaikka vuoden päästä oltaisi jo valmiita - seuraavan kerran mennään kun ole sata varma, että koira selviytyy kokeen kaikista osa-alueista. Kokemuksena hyvinkin kasvattava ja hei, treenithän jatkuu! Erittäin tyytyväinen voi olla jäljen ja tottiksen koulutustasoon. Ja Eran on aina mun rakas ja paras Eran! Se teki koesuorituksessa kovan työn, niin hyvin kuin taisi eikä enempää voi vaatia! ♥

Suojelussa meillä on Eranin kanssa vielä paljon treenattavaa ennen kuin ollaan valmiita. Koska Eran on pidättyväinen ja sangen terävä tapaus muutenkin, se tulee tarvitsemaan enemmän rutiinia pystyäkseen toimimaan suojelukokeessa. Oli oikeastaan väärin luulla niin vähällä treenimäärällä, että koira selviäisi kokeesta, mutta oppia ikä kaikki! Eran osaa kyllä ykkösen  koeliikkeet, mutta ne ovat niin pieni osa onnistunutta koesuoritusta - hallinta tulee saada paremmaksi, koiran tunnetila sekä varmuus koiran työskentelyyn, jotta se tietää miten toimia. Tällöin sille ei tule tilannetta, jossa se kokee itsensä epävarmaksi. Nähtäväksi jää milloin koko homma on meillä paketissa ja uudelleen lähdetään koekentille...

Eranin "ansiot" vuodelle 2013:
- Eranin kanssa suoritimme BH-kokeen 9.6.2013 hyväksytysti.
- Eran kuvattiin luustoltaan terveeksi: polvet 0/0, lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä puhdas. Silmäpeilaus mahdollisimman pian vuonna 2014.
- Eranin kanssa käytiin MH-kuvauksessa 21.9.2013.
- Osallistuimme Eranin kanssa ensimmäiseen suojelukokeeseemme 26.10.2013. Eriosa-alueiden pisteet olivat: A 95, B 95, C 40. Yhteensä siis 230 pist. Tulos jäi vielä saamatta.

Mitä tavoitteena vuodelle 2014? Ehkä kansallisten lajien puolelta jälkikoetta voisi pitää silmällä tulevalle vuodelle 2014 - kunhan saadaan esineruutu kuntoon! :)


JUNO - treenit 2013

Juno syksyllä 2013

Junon treenivuosi 2013 on pitänyt sisällään hiljaista edistymistä. Koska kyseessä on aivan eri moottoreilla varustettu koira verrattuna Eraniin, on treenaaminen tällaisen koiran kanssa täytynyt opetella täysin uudestaan. Helppoa se ei ole aina ollut, mutta pienin askelin eteenpäin! :) Alkuvuodesta käytin Junolla tottiksessa palkkana vielä namia ja kun oli aika tehdä siirtymää namilta lelulle, sainkin huomata ettei koiralle ollut "imutuksesta" jäänyt mitään ns. päähän. Tässäpä olikin sitten tenkkapoota miettiä miten ihmeessä saan homman alulle ja niinhän siinä kävi, että tottis lelulla jouduttiin opettelemaan nollasta uudelleen. Sittemmin Juno osaa jo seurata niin, ettei palkka näy, mutta tunnetila kaipaisi meillä eniten treeniä. Juno on turhan matalassa vietissä ja sille pitäisi saada enemmän intoa lelua kohtaan, jotta olisi mitään järkeä edetä treenien kanssa. Muutoin koira oppii liian matalan vireen tottikseen ja tekeminen on sitten aina sen mukaista. Tunnetilaa työstetään siis tällä hetkellä vähän kerrassaan. Tottis on muuten meillä kyllä hyvin vaiheessa ja alkutekijöissään. Noudon harjoittelua on turha ollut edes ajatella tai muutakaan ns. vaativaa. Kunhan saadaan tunnetila ja tekemisen meininki kohdilleen, sitten voidaan jotain alkaa oikeasti treenaamaankin ;)

Jäljestämisestä Juno pitää, mutta siinäkin on omat haasteensa. Vaikka koira on ahne, se ei jäljeltä meinaa syödä ruokaa - jälki itsessään kiinnostaa sitä enemmän. Tämä on hankaloittanut treenaamista ja koiran opettamista tarkaksi, koska Junolla ei ole tarvetta etsiä joka askeleelta namia. Lisäksi kun kyseessä on todella ohjaajapehmeä-koira se asettaa omat haasteensa treenille. Juno ei juuri kestä opastusta jäljellä ja iskee herkästi hanskat tiskiin. Eli ensi vuodelle jälkitreeniin tulee ensinnä rakentaa tunnetilaa ja intoa, jotta voidaan edes ajatella jäljen teknistä harjoittelua. Esineet toin Junolle jäljelle jo tänä kesänä, jotta niistä muodostuisi koiralle mielikuva nuoresta asti. Juno osaa periaatteessa ilmaista esineet kun vaan jäljestämiseltään malttaisi ;) Eli ensi kaudella esineistä on tehtävä koiralle merkityksellisemmät, jotta se haluaa ilmaista ne eivätkä ne ole vain ns. hidasteina. 

Olen meinannut Junon luustokuvata kunhan se ensin täytää kaksi vuotta, jos ei mitään normaalista poikkeavaa ilmene ennen sitä. Näin ollen saa koko koiran yhdellä rauhotuksella kuvattua ja kerralla kaikista kuvista viralliset (selkä mukaanlukien). 

Mitä tavoitteena vuodelle 2014? Tunnetilan rakentaminen kohdalleen treenaamiseen ja yhdessä tekemiseen. Mitään koetavotteita en edes kuvittele vielä tulevalle vuodelle. Katsotaan kunhan kakara kasvaa ja "järkiintyy" päästäänkö joskus koekentille asti :)