perjantai 30. maaliskuuta 2012

Tottistelua!

Kevät kevät! ♥ Käytiin porukalla tottistelemassa tänään kentällä ja nyt on ohjaajakin kylvyn tarpeesssa. Voi sitä ravan määrää, mikä lensi kun pistettiin tottistellen! Kenttä on siis paikoitellen sula ja paikoitellen lumessa ja kuraa riittää. Mutta ei se mitään kun on mukavaa.

Treeni meni hyvin: otettiin alkuun noutoa. Kunnon haukutus ja samalla "otetaan noutoa" sanojen toistelu sai mein poitsuun hyvin virtaa! Sitten vauhdista heitto ja koira perään, niin ettei saa kapulasta päähän!!!! Lähti hakemaan hyvällä vauhdilla, otti kapulan joka kerta heti ja lähtee palaamaan ohjaajan luo. Eikä Eran oikeasti sitä kapulaa pudota liian aikaisin kun ohjaaja malttaa olla perusasennossa ja kehua suullisesti koiraa kun se tulee kohti. Vasta palkkasanan kuuluttua alkaa tapahtua ohjaajalla ja kavetaan patukat yms. esiin! Kyllä siitä hyvä tulee kun nyt vahvistellaan tätä vaihetta niin, että Eranilla on mielikuva siitä miten tulee toimia. Iso kiitos kasvattaja Miialle hyvistä neuvoista ja ennen kaikkea ohjaajan opastamisesta! ♥ Kyllä se kai ohjaajakin oppii uusia temppuja - vaikka siihen vaaditaankin toistoja :D

Muutaman pidon otin myös noudon jälkeen ja siihen myös tuomista. Kun koira pitää hyvin kapulaa, otin muutamia askeleita taaksepäin ja sanoin "tuo". Hyvin Eran hoksasi pienien apujen avulla tulla oikeaan kohtaan ja siitä sitten palkkaus. Taitava poika!


Toisella kierroksella otin seuraamista muutaman pätkän ja siihen alle myös kunnon haukutus/hetsaus, niin johan lähtee hyvin seuraaminen liikkeelle. Eteenpäin puskeminenkin on kivasti vähentynyt eikä se kontaktikaan laske enää läheskään niin usein kuin aiemmin. Muutama lyhyt ja napakka pätkä seuraamista ja jäi molemmille hyvä mieli! Seuraavaksi sitten alettava ottaa enemmän käännöksiä kunhan seuraamisen tunnetila ja vire on kohdillaan.

Jäävät otin myös kertaalleen. Kaikkiin täytyy hakea vielä nopeutta, mutta muuten käskyt alkavat mennä jo vähitellen perille, kun ohjaaja muistaa oikeat äänenpainot!!!! Istu on napakka ja lyhyt, maahan on matala ja seis mahdollisimman neutraali. Peruuttamalla mentiin vielä ja nyt ohjaajakin muisti pitää koiran huomion palkassa ettei vire valmistelevassakaan osuudessa laske. Pitäisi vielä muistaa ottaa välillä ihan lyhyelläkin matkalla ja palkata jo pelkästä peruutusvaiheesta, jotta mielenkiinto palkkaan säilyy. Mutta kaikkea ei voi omaksua (ohjaaja ainakaan) kerralla! Kivasti meni kokonaisuudessaan tämän päivän treenit! ♥

Kiitos treenipoppoolle kivasta treenikerrasta: Mikko, Heidi ja Elisa!

Huomenna treeniohjelmassa on hakuilua pienen tauon jälkeen taas - sitä odotetaan innolla!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Giramin koulutuspäivä Längelmäellä 25.3.2012!

Sunnuntaina lähdettiin jälleen ennen kukon laulua kohti Längelmäen kana-areenaa ja kasvattaja Miian koulutuspäivää. Tämä kerta olisikin viimeinen tältä keväältä ja toivottavasti saadaan leiri järjestymään vaikka syksymmällä! :)

Odottamassa hommiin pääsyä

Namuja :)

Haukutus ja seuraaminen

Saavuttiin perille yhdeksän aikaan ja päästiin Eranin kanssa heti toimeen! Ohjaaja taisi olla vielä vähän unessa pitkän ajomatkan jäljiltä, mutta hyvinhän homma lähti kuitenkin käyntiin. Otettiin ensimmäisenä seuraamista, jossa ongelmana on ollut koiran puskeminen eteenpäin ja näin ollen edistäminen. Haukutuksen yhteydessä todettiin, että koiraa tulee palkata hyvästä haukusta useammin - tämän olen itsekin todennut kun olen seurannut Eranin käytöstä. Myös liika paineen tekeminen koiralle tulee jättää, koska se saa koiran vain keksimään sijaistoimintoja jos ohjaaja on liian vahva. Myös haukutuksen yhteydessä koiraa voi painaa hihnalla alaspäin, ettei se pääse hyppimään vasten ja kohti palkkaa. Ohjaajan tulee myös muistaa ettei lähde liian kiireellä haukutuksesta seuraamiseen vaan ihan rauhassa! Näin koira pääsee paremmin seuraamiseen mukaan eikä sille tule niin kiire, jolloin eteenpäin puskeminen luonnollisesti vähentyy. Palkkaussuunta pidetään yhtä takaviistoon, joka myös auttaa siihen ettei koira puske niin paljoa eteenpäin. Välillä koira voidaan palkata myös niin, että annetaan sen hypätä seuraamispaikaltaan palkkaan kiinni. Palkkauksen jälkeen koiran voidaan antaa myös välillä revitellä palkka suussaan, mutta varmistetaan se, että kutsun tullessa koiran on tultava heti ohjaajan luo ilman mitään häsläyksiä!

Palkkaus ja rauhavaihe

Koiran voidaan antaa myös rauhassa nauttia palkasta suussaan kun se on pyydetty istumaan eli ei oteta aina heti irti käskyä. Tätä voi myös vahvistaa jos koira pudottaa patukan heti istuessaan, voidaan patukasta napata kiinni ja hetsauttaa sillä. Rauhavaihetta ja patukasta nauttimista tulee myös muistaa ottaa enemmän. Jos koira laskee patukasta irti kun otetaan rauhavaihetta, hetsataan ja koira puree uudelleen patukkaan, siitä jälleen uusi rauhavaihe. Vahvistetaan sitä, että koira puree rauhassa patukkaan eikä kiirehdi sen tiputtamisessa. Rauhavaiheessa pidetään myös huolta kunnon rauhallisesta purusta nyppäämällä patukkaa välillä koirasta pois päin. Ja kun puru on hyvä eikä koira pienestä nypystä päästä irti - siitä zip ja palkka.

Nouto

Koiraa hetsataan noutokapulalla ja pidetään kiinni tarpeeksi pitkään, ettei koira ehdi noutokapulan lentäessä sen alle ja saa iskua päähänsä! Jos apuohjaaja käytössä, koiraa voidaan haastaa juoksemaan ja ottamaan kapula suuhunsa kun apuohjaaja menee potkimaan kapulaa jos koira ei ota sitä. Apuohjaaja voi myös haastaa koiraa juoksemalla sen rinnalla kun koira on ottanut kapulan ja lähtenyt kohti minua. Kilpailutilanteen aiheuttaminen sai Eranin ottamaan kapulan hyvin ja lähtemään vauhdikkaasti kohti ohjaajaa - tätä on hyvä ottaa välillä! Koiraa voi myös noutokapulan heiton jälkeen vahvistella taputtamalla sitä kylkiin ennen kapulan luo päästämistä - tässäkin muistettava ettei pidätetä koiraa liikaa vaan ihan hetken verran ja juuri kun se on pyrkimässä kovasti kapulaa kohti, silloin koira irti ja "tuo"-käsky. Koiraa ei saa passivoittaa liian pitkällä taputtelu-/pidättelypätkällä! Ohjaajan pitää myös muistaa maltti noudossa: Hetsaus kapulalla, kapulan heitto, koiran hetsautus ja koira irti, käsky "tuo", koira menee kohti kapulaa ja ottaa sen suuhun, kääntyy kohti tulemaan, tulee vähän matkaa ja vasta "zip!"-sanan jälkeen ohjaaja alkaa kaivaa patukkaa taskusta! Koira kuulee heti kun patukka lähtee taskusta ja jos se ei ole vielä tulossa kapulan kanssa kohti, se kääntyy kohti ohjaajaa palkan toivossa. Eli ohjaaja odottaa ihan rauhassa ennen kuin alkaa toimia!!!!

Irti

Irrotusta voidaan vahvistella kun leikitään patukalla ja koiralle annetaan "irti"-käsky - patukkaa työnnetään koiraa päin ja se on liikkumaton eikä koskaan koeteta vetää pois päin. Tätä on helppo harjoitella ja vahvistaa kun leikitetään koiraa ja annetaan käsky. Hyvästä irrotuksesta sanotaan palkkasana "zip!" ja annetaan koiran iskeä uudelleen kiinni patukkaan. Näitä voidaan tehdä aina välillä vahvistamaan irrotusta.

Jäävät

Jäävissä liikkeissä pitää muistaa, että ohjaajan liike jatkuu käskyn tultua ihan samalla tavalla kuin ennen käskyä. Jääviin tulisi saada nopeutta ja niitä voisi tehdä välillä apujen kanssa, jotta haluttu nopeus ja tarkkuus saadaan. Myös kosketuskeppi voisi olla avuksi ja sillä antaa koiralle pieni vahviste käskyn kuuluttua. On myös muistettava kun lähdetään tekemään jääviä, että kokeessakaan valmisteleva osuus ei ole kuin kymmenen askelta, joten treenatessa valmistelevaa matkaa tulee varioida - välillä pidempi välillä lyhyempi. Kuitenkin niin, että koira ehtii orientoitua tekemäänsä asiaan. Myös koiran mielenkiinto palkkaan jääviä valmistellessa tulee varmistaa, sitä voi vähän hetsata palkalla, että mielenkiinto säilyy ja välillä palkata valmistelevastakin osuudesta. Palkkaussuunnat pitää muistaa pitää liikkeelle optimaalisena: istumisen voi palkata heittämällä koiran yli, maahan meno tulee palkata niin ettei palkka pomppaa - esim. pallolla vierittää palkka koiran jalkoja kohti. Seisomisen voi palkata koiran yli. Myös käskyt tulee muistaa esittää niin, että ne ovat äänenpainoiltaan erilaiset, jotta koira paremmin ymmärtää ne. "Istu" ja "seis" komennoissa on molemmissa paljon s-kirjaimia, jolloin koira voi helposti sotkea ne. Näin ollen äänenpainot tulee olla selkeät: "istu" voi olla loppupainotteinen ja iloinen, "seis" puolestaan hyvin neutraali ja tasainen.

Hyppy

Hyppyä voi alkaa ottaa Eranin kanssa vähitellen kun pitää esteen tarpeeksi matalana. Nuori koira kuitenkin vielä kyseessä. Hyppyä voidaan alkaa treenaamaan namipalkalla. Koira jätetään esteen toiselle puolelle ja itse kierretään toiselle. Kädellä ohjaten tuodaan koira esteen yli eli itse mennään esteen lähelle ja käsi viedään esteen päälle. Sieltä käsi lähtee liikkeelle komennon "hyppy" jälkeen, tehden koiran liikeradan mukaisen liikkeen. Näin saadaan koira tulemaan esteen yli hyvin. Tässä tulee muistaa, ettei vahingossa vie kättä esteen jälkeen enää ylös - tällöin koira katsoo väärään suuntaan, pää ylöspäin ja rymistelee todennäköisesti estettä päin. Näin harjoitellen voi viedä hyppyä molempiin suuntiin ja on olennaista muistaa, että hyppy tulee tehdä aina esteen molemmilta puolilta, jottei koira opi kiertämään estettä missään vaiheessa. Apuohjaajaa voi myös käyttää avuksi eli toinen on esteen toisella puolen ja toinen toisella. Koira ohjataan tekemään hyppyjä näin vauhdikkaasti puolelta toiselle. Hyppyä opetettaessa tulee myös muistaa, ettei koskaan palkata jos koira edes hipaisee estettä! Esteen molemmille puolille voi myös asettaa ponnistusta helpottavat laudat, jolloin koira hyppää tarpeeksi kaukaa. Aluksi matka esteelle voi olla lyhyempi, mutta vähitellen sitä pidennetään niin, että koira jossain vaiheessa osaa kaukaakin hypätä esteen yli "hyppy"-komennon kuultuaan.

Sivulle

Sivulle tulot ovat Eranilla löysiä varsinkin heti kun niistä ei palkkaa tarpeeksi usein. Sivulle siirtymiseen saadaan vauhtia kun otetaan esim. pallo oikeaan käteen ja hetsataan koiraa sillä vähän. Tämän jälkeen käsky "sivulle" ja vedetään pallo oikealla kädellä selän taa, mutta ei vaihdeta sitä vasempaan vaan kun koira lähtee ripeästi tulemaan, sanotaan palkkasana ja oikeassa kädessä oleva pallo siirtyy ohjaajan etupuolelle ottamaan koiran vastaan ja koira saa iskeä heti kiinni palkkaan. Tämä voi aiheuttaa pidemmän päälle sen, että koira tulee sivulle vinoon ja aukeaa ulospäin, mutta sitä on korjattava sitten erikseen jos näin käy. Tärkeintä olisi saada nopeus kuntoon ettei koira tule kuin puolinukuksissa sivulle!

Näillä ohjeilla siis jatkamme treenejä ja uskoisin, että edistystä saadaan aikaan kun on hyvät ohjeet takana! Kiitos taas kaikille mukana olleille kivasta treenipäivästä ja Miialle hyvistä neuvoista. Mahdollista leiriä odotellessa! :)

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Uusi tottisvideo!

Joku tässä bloggerissa taas häikkää kun ei millään saa ladattua uutta videota sivuille... Noo, ei anneta sen haitata! Laitan tuohon alle linkin, jonka kautta Eranin uusimman tottisvideon pääsee katsomaan Youtubessa. Mukavia katseluhetkiä! :D

Linkki: Eranin tottis 14.3.2012

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Pieni kuvasikermä Eranista leikkimässä!

Pakko laittaa muutama hauska kuva Eranista leikkimässä äitini luona. Poitsu löysi minun vanhan lapsuusajan lelun, Pistepirkko Pirkan ja herttileiri - sehän oli hulvaton otus! :D Oheisessa kuvasarjassa Pirkka saa siis kunnolla kyytiä. Lopputulema oli: Pirkan pää irti ja kroppa säpäleinä! Mamman lelusta ei jäänyt mitään jäljelle! *sniff* :D

Pirkalle kyytiä!

Kunnon ravistus! :D

"Hitsi, sehän lensi tuonne!" - Eran

Homma kunnossa - Pirkka hampaissa :D

Huomaa ihana irvistys! ;)

Tappo-isku Pirkan perään :D

Ja taas kyytiä!

Ja lisää :D

"Mä nappaan sut Pirkka!" - Eran

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tottista!

Käytiin treenikaverini Heidin kanssa jälleen vetäisemässä tottistreenit. Ihanan aurinkoinen sää ja mukavastihan se mieltä lämmittää! :D Kivasti on Eranilla lähtenyt korjaantumaan edistävä seuraamisasento. Jäävät otettiin myös ja hyvin toimii pallolla palkkaus niissä. Muutama luoksetulo otettiin loppuun ja kyllä se Eran alkaa tulemaan lähemmäs. Vielä tarvitsee vahvistaa, että on tultava tarpeeksi liki ettei jää vaan saaliskyttäyksellä odottamaan palkkaa. Hyvä treeni kaiken kaikkiaan ja nyt oli ihan kunnolla tekemisen meininkiä - sekä koiralla että ohjaajalla! <3

Ohessa kuvia päivän treenistä - on se vaan hieno hauva! :D











sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Talven riemua! :D

Talvilomaviikko on mennyt mukavasti kun ollaan oltu molemmat lomalla - mitä nyt itselläni oli pari iltavuoroa, mutta onneksi sen verran lyhyitä pätkiä ettei se haitannut :)

Lomaviikko on mennyt kaikkea mukavaa touhutessa ja tottisteltu ollaan myös muutamaan otteeseen. Miian hyvät neuvot siihen, että saan Eranin seuraamaan taempana ettei se edistä, alkavat tuottaa mukavasti tulosta. Eilen paikka oli korjaantunut jo mukavasti taemmas - tästä on hyvä jatkaa! :)

Ohessa on muutamia kuvia eiliseltä kun oltiin äitini luona Anttolassa ja Eran revitti sydämensä kyllyydestä pihalla - taisi olla kevättä rinnassa nuorella miehellä! <3

Kävyt ovat meidän poitsusta hirrrrrrrveen ihania ;)

Tuijotuskilpailu - kumpi voittaa! ;)

Tanssahdellen :D

Poseeraus

Ja taas mennään kävyn kanssa :D

Vauhdin hurmaa

Ilme kohdillaan ;)

"Missä käpy?!" - Eran

Kotona poseeraamassa ;)