tiistai 19. kesäkuuta 2012

Sucikan leiri 14.-17.6.2012

Whoaa, leiri Juvan perukoilla saatiin sunnuntaina päätökseen ja täytyy sanoa, että oli aivan loistava kokemus! Ohjelmassa leirillä oli jälki-, vietti- ja tottistreeniä. Kaikkiin osa-alueisiin saatiin valtavan paljon hyviä vinkkejä, näillä on hyvä jatkaa omia treenejä!

Jälkeä kouluttamassa oli Ilkka Halonen ja viettitreenistä vastasi Antero Angelva. Molemmille kouluttajille suuri kiitos!

Jäljellä teimme ihan tarkkuutta. Siihen saatiin hyviä vinkkejä kuinka korjata koiraa jos se meinaa yhtään rynniä ja on epätarkka. Ohjataan koiraa oikealta puolelta ja liina vain etujalan alta - siitä on helppo antaa tylppä pakote jos koira meinaa mennä yli. Tätä tehtiin parina päivänä ja edistystä oli nähtävissä heti - näillä siis jatketaan ja kun jäljestäminen on oikeasti tarkkaa, aletaan ottaa tyhjiä ja kaarroksia, vähitellen tiukentaen kulmiin. Hyvä siitä tulee!

Antero puolestaan veti mein Erkki-pojalle viettitreeniä ja ai kun koiruus nautti kun pääsi puremaan tyynyä sekä hihaakin. Ei tarvinnut paljoa sytytellä - perjantaina jo iski ensimmäisen kerran hihaan vaikkei sitä aiemmin ole edes nähnyt! Tästä kimmokeen saaneena (tai siis kimmokehan on aina itsellä ollut kun nuo suojelulajit ovat kiinnostaneet) täytyy koettaa löytää jostain läheltä maalimies, jonka kanssa voisi ottaa viettitreeniä ja katsoa sitten mihin se kantaa! :)

Kuvia leiriltä taisi kertyä joku 400 eli niitä en kaikkia ala tähän blogiin lataamaan - kun tässä on niin hölmö tuo kuvasysteemi muutenkin. Pistän pari hienoa tähän ja loput löytyvät alla olevasta linkistä:

Eranin treenit Sucikan leirillä 14.-17.6.2012

Sitten leirifiilistelyä kuvien muodossa...

Jäljellä

Ensimmäisiä viettitreenejä Anteron kanssa

Isku lähtee ja lujaa!

Anna se PRKL tänne!

Lauantain jäljelle lähdössä

Lauantain tottisteluja: ohjelmassa käännökset

Ja seuraa!

Hyvä ilme!

Viettitreeni vol. 2 alkaa

Koko suun ote :)

Hyvin pysyy!

Uhka!

Saaliskoira Erkki :)

Tanssii välillä!

Palkalla :)

Rauha

Ja taas mennään...

Isku

Ja taas! :)

Uhkaa

Ote pysyy vaikka maalimies kävelee! :)

torstai 14. kesäkuuta 2012

Leirille Luoteis-Juvan erämajalle 14.-17.6.2012!

Hip hei, ei ole ehtinyt päivitellä blogiakaan kun on ollut kiirettä! Treenattu on kuitenkin aina pieniä pätkiä välillä ja hyvin on mennyt.

Tänään lähdemme illalla kohti Luoteis-Juvan erämajaa ja Sucikan-kennelin kesäleiriä,  jonne saimme ihanasti liittyä mukaan vaikken omistakaan Suskin kasvattia. Iso kiitos Susannalle jo etukäteen, että saimme liittyä joukkoon tummaan! :) Leirielämää kestää sunnuntai-iltaan saakka. Sitä ennen käydään vielä tänä iltana "painimassa" viimeinen BH-kurssin kerta läpi (kurssin loput kaksi kertaa kun ovat elokuussa) ja toiveissa, että menee paremmin kuin viimeeksi! :D

Lisää matskua leiristä ja kuvia tulossa jahka sieltä kotiudumme! Kivaa!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

To-to-to-tottista! :)

Ja tuoassiinsa käytiin sunnuntaina treenaamassa! Ohjelmassa oli tottista ja jälki ajettiin myös. Tottiksessa otin virittelyä alkuun ja siitä maahanmenon. Painetta täytyy alkaa koettaa saada Eranin maassa oloon, jotta se oppisi patoamaan viettiä siihen asti kun lähdetään liikkeelle. Maasta otin istu-käskyllä vierelle ja siitä seuruutin kentälle, missä treenattiin. Hyvin meni ja ihan kivassa vireessä koira tuli matkan kentälle - hyvä niin! Kentällä sitten seuraamista ja käännöksiä, joihin oikeasti tarvitaan peräpään käyttöä! Eihän tuo osaa käyttää kuin etupäätä ja sen tähden hyppii kuin mikäkin pomppujänis käännöksissä :D Noo, mutta ei se mikään ihme ole kun on jouduttu niin kauan tuota ilmettä ja virettä etsimään ettei seuraamisessa olla juuri voitu käännöksiä treenata... Niiden kimppuun siis seuraavaksi :D Persuksen käyttötreeniä tein kanssa ja konktaktia. Harri paukutteli millon milläkin koiran seuratessa ja yllättävän hyvin se kontakti pysyi. Otin myös jäävät, joista istuminen tällä kertaa paras! Aiemmin ollut ihan karmea! Maahan-komento oli hävinnyt koiralta kokonaan liikkeessä, ei ymmärtänyt alkuunkaan - seisominen myös huonompi kuin aiemmin. Lisää treeniä näiden osalta!!!

Jälkeä en ollut ehtinyt tällä viikolla ottamaan kertaakaan, joten tein noin 150 askeletta ja nami satunnaisessa kohdassa joka askeleella. Hyvällä rytmillä ajoi jäljen alusta loppuun eikä pää noussut ylös kuin kerran vähän kun joku ääni kuului jostain - joten kivasti meni! Matkaa voinee alkaa lisätä ja sitten jossain vaiheessa alkaa niitä tyhjiä ottaa nyt kun tuo rytmi alkaa löytyä hyvin. Itseäkin auttoi kun oli kunnon heinä, mihin tallasi jäljen, helpompi hahmottaa missä askeleet kulkee ja helpompi korjata koiraa jos tarvis!

Ohessa kuvia päivän tottiksesta...

Virittelyä!

Aloituksen treenaamista

Istu!

Seuruutus kentälle

Ja palkalla

Riekutaas taas!

Pomppu-mali! ♥

Seuraa!

Joku kummallinen pomppiva tyyli :P

Voisiko häntä olla enää suorempi! :P

Mihin se persus jäi käännöksessä :P

Hyvä, seuraa!

Hyvä ilme ja asenne! ♥

"ZIP!"

Tottistako?!?!

Seuraa! ♥

Erkillä hurja ilme - korjausta käännöksessä :)

Ja korjauksen jälkeen hetimiten palkalle

Tottista! ♥

Tottista PRKL! ♥

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Uusin tottisvideo!

Käytiin perjantaina 1.6.2012 tottistelemassa Heidin ja Mikon kanssa. Otettin seuraamista, käännöksiä, kontaktia, häiriötä sekä loppuun eteenmeno. Kivasti meni treeni kaiken kaikkiaan ja Eran on mennyt hyvin eteenpäin!

Ohessa linkki, mistä löytyy video perjantain tottisteluista - Heidille suuri kiitos kuvaamisesta!

Eranin tottis 1.6.2012