lauantai 17. syyskuuta 2016

Toinen mahdollisuus...?


Viimeinen vuosi on ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa, mitä tulee rakkaaseen harrastukseen koirien kanssa. Vuosi sitten blogipäivitystä kirjoittaessani fiilis oli kohtalaisen toiveikas; olihan meillä juuri takanamme onnistunut jälkikoe Eranin kanssa. Sitä tosiasiaa ei kuitenkaan pysty poissulkemaan, että Eranin kanssa kokeeseen osallistuminen on aina aikamoinen voimainkoitos niin ohjaajalle kuin koirallekin. Koiran ominaisuudet eivät vain ole ne kaikkein optimaalisimmat, vaikka se onkin motivoitunut ja aina halukas tekemään hommia.

Tämän vuoden keväällä kävi mielessä ajatus, että josko valmistelisin Eranin yhdistyksen heinäkuussa järjestämään jälkikokeeseen ja aloinkin jo treenata tavoitteellisemmin. Kuitenkin edellinen koe oli vielä liian hyvin muistissa ja millainen vääntö sekin oli, etten saanut itseäni sellaiseen taistelumielentilaan, jotta olisin jaksanut alkaa asioita vääntää. Loppujen lopuksi, onko siinä mitään järkeä kun tietää, ettei koiralla vaan päänuppi oikein kestä stressaavia tilanteita, niin ketä se osallistuminen kokeeseen siten palvelisi - ei ketään. Näin ollen hautasin ajatukset kokeisiin osallistumisesta Eranin kanssa ja aloin alitajuisesti laittaa koko koiraharrastusta naftaliiniin. Nykyisten koirien kanssa tavoitteellinen treenaaminen kun ei enää tulisi kyseeseen ja itse olen kyllä sellainen, että tavoitteellisuus ja halu edetä ovat niitä asioita, jotka minua motivoivat. Pelkkä ihan omaksi iloksi tekeminen ei ole oikein palkitsevaa, vaikken sanokaan tekeväni asioita koulutustunnusten tai arvonimien vuoksi - mutta tietynlaista kehitystä kyllä kaipaan ja asioiden etenemistä.

Aina välistä sitä tuli mietittyä, että haluaisin ottaa uuden pennun, jonka kanssa pääsisi aloittamaan "puhtaalta pöydältä" ja omien karttuneiden tietojen puolesta pystyisi tekemään monta asiaa paremmin kuin aiempien koirien kanssa. Parista eri pentueesta olikin vakavasti harkinnan alla pennun ottaminen, mutta jotenkin kaikki asiat vain tuntuivat olevan tuota päätöstä vastaan; työt, työmatkat, pitkät päivät, talvi...

Mutta yllättäen jotain merkillistä tapahtui 11. heinäkuuta! Treenikaverini laittoi minulle viestiä, etten sattuisi olemaan malinois narttua vailla?! Ja täytyy sanoa, etten hänelle viestiin vastatessa olisi arvannut millainen matka siitä viestistä alkaa! Joskus on vain tehtävä päätöksiä, vaikka ne sillä hetkellä tuntuisivatkin vaikeilta ja kaikki merkit eivät olisi suotuisia. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että elämässä tulee tehdä niitä asioita, jotka tekevät meidät onnelliseksi. Kaikki on tässä ja nyt ja jos liian kauan vain empii, saattaa monta kullanarvoista mahdollisuutta mennä sivu suun. Eli kun tapahtuu niin sitten tapahtuu oikein rähinällä ja näin ollen 22. heinäkuuta olimme kaverini kanssa laivassa matkalla Viroon ja siitä Viro-Latvia-rajalle hakemaan tätä kyseistä malinois narttupentua, nimeltään Another Chance Manlihaus! Kutsumanimeksi pennulle muotoutui "Inya", joka tarkoittaa haltiakielellä "naispuoleista". Ja täytyy sanoa, että tulihan haettua sellainen pakkaus tänne Suomen maalle, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ole sittemmin meidän perheessä puuttunut!

Another Chance Manlihaus, "Inya" 2-kuukautta

"Nomen est omen" eli "Nimi on enne". Onhan se aika runollista, että tämän pennun virallinen nimi on "Another Chance" eli "Toinen mahdollisuus". Sitä mahdollisuutta on kaivattu ja odotettu ja nyt se on sitten käsillä. Kuitenkin edellisistä kerroista viisastuneena, en aio antaa itseni langeta samaan liiallisten odotusten ansaan vaan mennään ihan askel kerrallaan ja fiiliksen mukaan. Matka näyttäköön mihin suuntaan ja millä vauhdilla. Viimeiset kaksi kuukautta, jotka pentu on elämäämme sulostuttanut (tai järkyttänyt!) ovat olleet kuitenkin todella antoisia. Olemme treenanneet paljon jälkeä ja tottiksen alkeita sekä leikkiä. Ihana miten valtavasti virtaa ja intoa Inyalla on tehdä hommia minun kanssa - se on aina tassu lipassa kun kysyy, että "Lähdetäänkö hommiin?". Ja ennen kaikkea ihanaa kun pentu on tervepäinen, avoin ja sosiaalinen sekä reipas! Jos jokin on itselleni muodostunut koirassa tärkeäksi, niin nämä piirteet. Toki terveys on myös tärkeä seikka ja harras toive on, että myös se puoli on kohdallaan. Näin uskon.

Jospa sitä nytten jatkossakin saisin kirjoiteltua enemmän meidän kuulumisia tänne blogiin. Nyt kun on taas oikeasti jotain tapahtumia, mistä kertoakin. Mutta; Inya on kyllä osoittautunut ihan mahtavaksi pennuksi ja innolla jään seuraamaan mihin asti me hänen kanssa päästäänkään!

Alla muutama kuva tästä pienestä pippurisesta typystä:











Aurinkoista ja treenintäyteistä syksyä kaikille!

terv. Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti