keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Toisen viikon kuulumisia!

Eran on nyt ilahduttanut elämäämme reilun kahden viikon verran ja paljon on ehtinyt tapahtua. Viime viikon loppuna käytiin tutustumassa paljon uusiin paikkoihin. Oltiin koko poppoo ns. "lomalla". Harrillakin oli muutamia lomapäiviä ja minä olin ottanut töistä vapaata kahdeksi viikoksi. Käytiin kävelyillä metsässä ja sieltä mukaan tarttui ällöttäviä punkkeja! Ne eivät ehtineet kiinnittyä vaan mönkivät poitsun nenässä ja jalassa. Nappasin ne äkkiä pois! Eivät ne tosin olisi varmaan kiinnittyneetkään, kiitos punkkeja estävän valeliuoksen, mutta ei vara venettä kaada.

Kävelyllä vähän jännittää välillä

Käytiin myös Heimarissa käppäilemässä ja katselemassa ihmisiä. Muutamia tulikin vastaan ja harjoiteltiin "huomiotta jättämistä", jonkinlaisin tuloksin. Vielä täytyy reenata tätä asiaa, mutta pienin askelin! :)

Paikallisen kauppakeskuksen pihamaalla käytiin myös istuskelemassa ja ihmettelemässä ihmis- sekä autopaljoutta. Eran oli hyvin ja rauhallisesti vaikka vilskettä ja ihmisiä oli todella paljon. Ainoastaan nainen, joka työnsi ostoskärryjä aiheutti poitsussa haukuntaa/murinaa, mutta sekin loppui lyhyeen kun tajusi, ettei mammasta ollut mitään vaaraa! :D

Välillä "lenkillä" kontakti pelaa erittäin hyvin! :D

Ollaan myös autoiltu todella paljon ja Eran pitä siitä tai ei ainakaan ole millänsäkään. Vielä vähän sählää alkuun kun ei jaksaisi olla aloillaan, mutta yleensä nopeasti alkaa väsyttää ja ottaa nokkaunet auton kyydissä. Hyvä ettei tunne oloaan epämukavaksi ja osaa rentoutua autossakin!

Viikonloppuna käytiin myös molemmissa mummoloissa. Anttolan mummon luona vatsa teki tepposet ja Eranilta tuli molemmat vahingot, sekä ykkönen että kakkonen, mummon lattialle. Onneksi ei sentään matolle. Asian selitti se, että poistulla oli maha sekaisin, joten ei ihme jossei uudessa paikassa tiennyt mistä päästään pihalle ja ehtinyt ilmoittaa tarpeestaan. Asia korjaantui nopeasti kun hoksasi, mistä pääsee ulos ja pyysi useaan otteeseen päästä tarpeille. Fiksu poitsu! :)

Harrin vanhempien luona poitsu oli jo kuin kotonaan vaikka ollaan käyty vasta pariin otteeseen. Otti heidänkin luonaan rauhallisesti ja vetäisi reporankana nokkaunet keittiön lattialla, meidän seurustellessa Eranin "mummon ja papan" kanssa :D

On se vaan niin komea ja reipas poistu! :)

Parissa viikossa Eranin paino on noussut kilon viikossa ja ukkeli painoi viime sunnuntaina jo 8 kiloa. Komea ja reipas poika Eran, joka on vienyt meidän sydämet - sekä kaikkien, jotka ovat herraan tutustuneet! :)

Sunnuntaina käytiin siskoni luona kylässä tutustumassa heidän kahteen saksanseisoja urokseen. Tarkoitus oli ensin vain auton ikkunasta kurkata ukkoja, mutta päätettiin kuitenkin mennä tekemään lähempää tuttavuutta. Hienosti tapaaminen menikin! Eran osasi "koirien kieltä" hienosti ja tiesi miten toisia, isompia ukkoja tervehditään. Iros ja Jallu ottivat Eranin hyvin vastaan. Mitä nyt Jallu pullisteli ja jäykisteli pikkuisen edessä, mutta Iros olisi mielellään leikkinyt ja nujunnut Eranin kanssa. Siihen leikkiin ei kyllä lähdetä vielä aikoihin, ovat ukot sen verran isoja, että pikku poika jäisi jalkoihin. Kunhan kokoa tulee lisää niin katsotaan tilannetta sitten uudelleen.

Kipaistiin myös paikallisessa Mustissa ja Mirrissä moikkaamassa kaveriani ja samalla saatiin taas uusia kokemuksia. Moikattiin samalla kaverini koiraa, punavalkoista irlanninsetteri Heviä. Tapaaminen meni hienosti, Hevi tykkää pennuista ja Erankin piti Hevistä! :) Paljon on saatu uusia kokemuksia meidän poitsulle ja hyvin Eran alkaa olemaan "sisäänajettu" meidän perheeseen ja arkeen. Upea poitsu ja kiitos kasvattajan, Miian, nappi valinta meille! <3

Upea Eran! <3

Tämän viikon alusta jouduin palaamaan takaisin sorvin ääreen ja Eran alkoi tosissaan totuttelemaan yksin oloon. Maanantaina Harri oli vielä kotona ja poitsu oli pari tuntia yksin, mutta tiistaina minä olisin aamupäivän poissa ja puolen päivän aikaan tulisin pissattamaan sekä ruokkimaan Eranin. Kaikki sujui melkein suunnitellusti, mitä nyt poitsu oli päässyt eteisestä (reitti oli suljettu aidalla!) olohuoneen puolelle, aiheutti murtohälytyksen, oli purkanut sohvan tyynyt lattialle, pissat lattialla ja maistellut vähän sitä ja tätä! Lähdin siis kiireen vilkkaa töistä kotiin ennen yhtätoista kun sain Harrilta kuulla, että meiltä on tullut hälytys. No, eihän siinä - poitsu oli tallessa ja iloinen kun mamma tuli kotiin! Koti järjestykseen, poitsu pissille ja ruoka naamaan - sitten ei kun takaisin töihin. Kävin Mustin ja Mirrin kautta ostamassa kunnon portin meidän hankalahkoon "oviaukkoon", joka on eteisen ja olohuoneen välillä. Nyt on reilun metrin korkea, seinien väliin kiristettävä portti - varmasti kestää vanhempanakin! :D Onneksi tästä selvittiin säikähdyksellä ja Eran oli kunnossa!

Toinen päivä yksin kotona menikin paremmin - ei murtohälytyksiä. Kun tulin kahdentoista aikaan, poitsu oli aivan innoissaan kun mamma tuli. Pissat oli kyllä ehtineet tulla lattialle vaikka aamulla käytiin ulkona. Vahinkoja sattuu kun toinen on vielä niin pieni! Loppupäivä Eranilla olikin mennyt paremmin, eikä ollut meuhkannutkaan - naapuri, joka on kesälomalla tiesi kertoa. Hyvä Eran, kyllä se siitä alkaa sujumaan! :)

Tottisteluista vielä sen verran, että ne sujuvat päivä päivältä paremmin. Hienosti jaksaa poitsu tehdä ja on kiinnostunut. Kokeilin "makkararuutuakin" takapihalla - jaksoi hyvin etsiä nappuloita sekä pysyi tallatulla alueella mielestäni. Nurmi oli tosin aika lyhyt ja nappulat ehkä näkyivät liikaa, mutta on kokeiltu sitäkin! :) Viikonloppuna käytiin ottamassa myös parit luoksetulot lähellä olevassa kaukalossa ja hirmu kovaa tulee poika luokse! Loistavaa :)

Linssilude :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti